Menneisyyden vangiksi ei ole pakko jäädä

Omena ei kauas puusta putoa, sanotaan. Tuore tutkimus vahvistaa, että vanhempamme vaikuttavat myös siihen, millaiseen parisuhteeseen päädymme.

Annukka Kiviniemi, nuorempi tutkija Oulun yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrian klinikalta, havaitsi tilastollisessa analyysissään, että lapsuuden kokemuksilla on selvä yhteys parisuhdetyytyväisyyteen.

Esimerkiksi dominoivien, rankaisevien ja autoritaaristen isien lapset ajautuivat muita useammin alistavaan parisuhteeseen. Dominoivien äitien lapset taas päätyivät helposti riitaisaan suhteeseen.

Kannustavien ja sosiaalisten vanhempien jälkikasvu sen sijaan eli muita useammin tyytyväisenä vakaassa liitossa.

Kiviniemen mukaan lapsen päätymistä tasapainoiseen parisuhteeseen voi edesauttaa osallistumalla hänen harrastuksiinsa ja koulunkäyntiinsä sekä kiittämällä ja kehumalla häntä.

Tämä tukee turvallisen kiintymyssuhteen kehittymistä.

Myös pariterapeutti Päivi Pylkkö-Storsjön mukaan pohja sille, kuinka otamme aikuisena kumppanimme huomioon, rakentuu lapsena.

Opimme vanhempiamme seuraamalla esimerkiksi sen, puhutellaanko kumppania mitätöiden vai arvostaen.

Lapsuudessa opituista haitallisista vuorovaikutusmalleista – vanhempien varjosta – voi kuitenkin oppia pois.

"Jokaisella on vastuu siitä, miten antaa ylisukupolvisten mallien jatkua elämässään ja suvussaan", Pylkkö-Storsjö sanoo.

Mikäli taustalla ei ole kovin traumaattisia kokemuksia, omaa lapsuuttaan ja käytöstään analysoimalla voi päästä yksikseenkin pitkälle.

Jokaisen kannattaisi pohtia esimerkiksi sitä, miksi provosoituu kumppaninsa käytöksestä.

Ärsyyntyminen vaikkapa siitä, ettei puoliso anna tarpeeksi huomiota, voi johtua lapsuudessa tapahtuneesta vaille jäämisen kokemuksesta, jolle haetaan hyvitystä nykyhetkessä.

Joskus haavat ovat kuitenkin niin syviä, että niitä kannattaa käsitellä terapiassa ammattilaisen avulla.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi