"Mies ihannoi voimaa, nainen saa pitää vaatteista"

Notaari Marja-Sisko Aalto, 54:

"Olin vuosikymmenet biologisesti mies, mutta mieleltäni jotakin ihan muuta. Ulkoisten paineiden takia en voinut elää kuten halusin, vaan matkustin kotoani Imatralta satoja kilometrejä muille paikkakunnille viettääkseni aikaa naisena. Palatessani otin taas miehen roolin, jotten tuottaisi kenellekään häpeää. Se oli minulle kuin pieni kuolema.

Miehen vaatteet olivat rooliasu. Kravatin solmiminen tuntui pakkopaidalta. Kun 15 vuotta sitten tavaratalossa keski-ikäinen mies avasi oven ensimmäistä kertaa sanomalla, että rouva on hyvä, meinasin sulaa kenkiini. Tuntui niin hyvältä!

Vierastan äijäkulttuuria. En ole ikinä pitänyt mieheyteen kuuluvasta voiman ihannoinnista. Lapsena suurin osa kavereistani oli tyttöjä ja koulussa tuntui sopivimmalta mennä tyttöjen vessaan. Minulle siinä ei ollut mitään kummallista.

Minun piti oppia tietoisesti pois lukemattomista itselleni luontevista käyttäytymisen tavoista vain, koska olin poika. Miehisyyttä oikein juntattiin päähäni.

Aloitettuani 2007 sukupuolenkorjausprosessin minun on pitänyt opetella naiseuden ilmentämistä. Joudun keskittymään, etten esimerkiksi raavi itseäni karskisti, ja että istun nätisti jalat yhdessä. Syön miehentappajahormonia ja käyn puheterapiassa oppiakseni puhumaan yhtä korkealta kuin nainen. En koe naiseuden normeja rajoitteina, haluan olla uskottava.

Sukupuoliroolit ovat kapeat. Miehenä en voinut esimerkiksi keskustella veljeni vaimon kanssa muodista ja vaatteista toisin kuin nyt!

Seksuaalinen identiteettini ei ole muuttunut. Rakastan yhä kolmen lapseni äitiä ja pitkäaikaista vaimoani. En rakasta tiettyä sukupuolta, vaan ihmistä. En huomaa rooliemme muuttuneen kuin siinä, että vaimoni kutsuu minua nykyään morsiamekseen. Hän on edelleenkin minua parempi ruuanlaittaja."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi