lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Mies petti – pysyimme yhdessä

Syrjähyppy vei Riston ja Raijan suhteen kriisiin, mutta siitä seurasikin aiempaa avoimempi ja intohimoisempi liitto.

30.1.2012 3:00


Raija, 52:

 

"Kaksi vuotta sitten mieheni tuli sanomaan, että hänellä on asiaa.

Tajusin heti, ja kysyin onko nainen raskaana. Ei ollut. Mutta oli suhde – se oli alkanut vuotta aikaisemmin työpaikan pikkujouluissa.

Raivo nousi. Ellei mies olisi väistänyt, hän olisi saanut naamalleen. Olin epäillyt Ristoa, sillä seksi oli loppunut paria kuukautta aiemmin. Työt kuulemma painoivat.

Etsin naisen kuvan netistä. Luulin hänen olevan kaunis ja hoikka, mutta ei – olimme jopa samanikäisiä. Soitin hänelle. Hän ilmoitti haluavansa Riston. Sanoin, että meillä on lapsetkin. "Se on elämää vain kun perhe hajoaa", hän vastasi.

Huusimme koko yön. Risto kertoi syrjähyppyjä olleen 22 vuoden avioliittomme aikana useita. Kun olin epäillyt häntä, Risto oli syyttänyt minua vainoharhaiseksi.

Sisimmässäni olin tiennyt olevani oikeassa. Ajattelin, että toilailu loppuu, kunhan hän kasvaa. En ollut halunnut lopettaa suhdetta lastenkaan takia.

Ja nyt Risto halusi eron! Pettymys oli valtava. Risto halusi lykätä muuttoa lukuvuoden loppuun, jotta teiniemme koulu ei kärsisi.

Suostuin. Hän alkoi käydä naisen luona pari kertaa viikossa. Kun hän lähti, menin kävelylle. En kyennyt syömään. Laihduin muutamassa kuukaudessa 20 kiloa.

Surin valehtelua ja yksinjäämistä, ja mietin jatkuvasti, miksi meille oli käynyt niin. Oli kuin mehiläispesä olisi surissut päässäni.

Tajusin, että ihmispsyykestä kiinnostunut Risto on uhkapeluri. Toiset pelaavat korteilla, mieheni ihmissuhteilla. Hän oli ollut hyvänä puhujana aina suosittu naisten parissa. Kotona olimme keskittyneet vain töihin ja lapsiin.

Menin tapaamaan Riston naista tietääkseni millainen hän on. Meinasin pyörtyä. Hän ei tosiaankaan ollut kaunotar. Juttelimme rauhallisesti. Hän kertoi kovasta elämästään. Tajusin mieheni suojeluvaiston heränneen.

Päätin, etten ala tapella Ristosta. Aloin järjestellä eroa.

Sitten tapahtui jotakin odottamatonta. Suhteemme syttyi uudelleen. Puhuimme tunteistamme ja haluistamme enemmän kuin koskaan. Suorituspaineet katosivat. Seksi muuttui yhtä intohimoiseksi kuin suhteen alussa: kerrat lisääntyivät ja laatu parani.

Aloimme reissata. Vietimme hotelliviikonloppuja ja sukuloimme. Teimme kaikkea mitä olisi pitänyt tehdä jo aiemmin – nyt salaa toiselta naiselta.

En ollut mustasukkainen. Mutta kun puhelin soi, pelkäsin Riston ilmoittavan jäävänsä naisen luokse. Kaverini käskivät heittämään hänet helvettiin.

Sitten Risto alkoi siirtää muuttoaan. Nainen pani vastaan. Sanoin Ristolle, ettei tuosta mitään tule. Hän vastasi, että on pakko. Ylpeydeltään hän ei voinut antaa periksi.

Keväällä Risto kysyi, miksen taistele hänestä. Pian tekstiviestien mukana alkoi tulla suukkoja. Kesän kynnyksellä hän kysyi, otanko hänet takaisin. Otin.

Uusi alku ei ollut helppo. Ensimmäisinä kuukausina petos nousi joka ilta mieleen unta odotellessa. Huusin Ristolle, että mulle et edes kauppakasseja kanna, mutta toista naista hyysäsit!

Nykyään asia tulee mieleen yhä harvemmin. Aika ja puhuminen ovat auttaneet. Pottuilen Ristolle asiasta lähinnä maisteltuani viiniä. Hän yrittää kestää sen, sillä minäkin kestin hänen tekonsa.Nyt liittomme on aikaisempaa avoimempi ja vahvempi. Uskon myös, että mieheni juoksut on juostu. Hän on itse halunnut muuttua. Uudestaan en antaisi uskottomuutta anteeksi. En jaksaisi. Mutta luotan tulevaisuuteen. Kyseessä ei ole vain Riston taistelu. Molempien pitää muistaa rakastaa."

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.