Nainen, 65

Olen 65-vuotias akateemisen alan eläkeläinen, terve ja tasapainoinen nainen, kaksi lasta, yksi lapsenlapsi. Menin 21-vuotiaana opiskelijana naimisiin, mieheni piiritti minua innokkaasti. Olimme molemmat "kokemattomia", minulle hän oli ensimmäinen sukupuolikumppani. Seksi huumasi ja sekoitti pään, niin kuin luonto on ovelasti suunnitellut. Minä sain työpaikan, mies opiskeli, syntyi kaksi lasta. Mieheni oli älykäs ja kiltti, mutta alkoi tarvita alkoholia lisääntyvässä määrin tukikepikseen.

Kaikenlaista järjestin tilalle, tennistä, muuttoja, mökin rakentamista, mutta 23 vuoden pettymysten ja ahdistuksen jälkeen vapautin itseni ja lapseni v. 1988. Siitä asti olen elänyt ilman seksiä, en ole edes suudellut. Mieheni meni vielä 2 kertaa naimisiin ja kuoli muutama vuosi sitten alkoholin ja lääkkeiden yliannostukseen.

En ole ruma, en tyhmä, en lihava ja olen saanut "ihailijoita". Minulla vaan ei ole halua ryhtyä seksiin, olen osani siitä saanut. Mieheni oli hyvä ja aistillinen rakastaja enkä usko enää kokevani vastaavaa. Ja ajatus ruumistani puristelevasta ja päälläni puuskuttavasta miehestä ei tosiaan innosta. Olenkin sanonut, että jos olisi oikea vastapuoli, oikea tunnelma, oikea tilaisuus ja oikea mielentila, voisin harkita. Mutta se on aina vaan epätodennäköisempää. En suinkaan inhoa miehiä, päinvastoin. He ovat yleensä mukavia, liikuttaviakin, auttavaisia ja kuten kaikki ihmiset, kantavat omia huoliaan ja taakkojaan. Tunnen hellyyttä ja ystävyyttä, mutta en himoa tai halua. Siksi seksitön elämä, joka on rikasta ja upeaa siitä huolimatta.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi