20.2.2012 3:00
Yrittäjä
Erkki Knuuttila, 48:
"Erosin kolme vuotta sitten pitkäaikaisesta avopuolisostani. Aluksi yksinolo ja hylätyksi tuleminen tuntuivat pahalta, mutta enää en haluaisi seurustella. Sen sijaan tahtoisin löytää naisen, jonka kanssa voisi touhuilla ja harrastaa erilaisia asioita.
Monelle se ei riitä. Yya-sopimuksia ei haluta solmia, mutta naimisiin saisi mennä vaikka joka päivä. Monta kertaa olen lopettanut tapailun, kun nainen on alkanut ihastua liikaa, ja hammasharja on ilmestynyt kylpyhuoneeseeni.
Sinkkuelämä on nyt melko samanlaista kuin nuorempanakin, vaikka seniorina vientiä on vähemmän. Ei seuran löytäminen silti vaikeaa ole – jos jaksaa olla asialla. Kyllä ravintoloissa vapaita naisia istuu.
Jonkin verran olen käynyt nettitreffeillä. Jotkut tapaamiset ovat johtaneet seksiin, muttei enempään. Olen kyynisempi kuin nuorempana. Epäilen parisuhteiden kestävyyttä. Jo kaksi kertaa pitkä suhteeni on mennyt mönkään, toinen niistä oli nuoruuden avioliittoni.
Kun tapaan naisia, kokemuksesta tiedän pian, tuleeko juttu toimimaan. Olen yleensä aika nopeasti päättänyt, että antaa olla. Ehkä kriteerini ovat kasvaneet. Vanhempana tietää, mitä haluaa. Olen kai tullut myös varovaiseksi. Menin aika romuksi edellisen suhteeni loputtua.
Onneksi yksinolossa on puolensa. Kukaan ei määräile. Aikaa on helpompi löytää myös omille harrastuksille. Lisäksi minulla on hyviä ystäviä, miehiä ja naisia. Elämäni on rikasta ilman suhdettakin. Mutta totta kai pidän silmäni auki!"
Kainalopaikka vapaana 20.2.2012
"Olen miehille pahasti yli-ikäinen" 20.2.2012
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi