14.6.2010 3:00
1. Onko hyvä vai huono asia, että itsetyydytysvälineitä saa nykyisin marketin hyllyltä?
"Minusta se on terveellistä. On kiva, että sooloseksi tulee tälläkin tavalla hyväksytyksi ja viimeinen historian häpeäpilkku poistuu.
Markettimyyntiä on vastustettu argumentilla "no, mutta kun lapset. . ." Lapsille voi kertoa, että monet lapset ja aikuisetkin masturboivat, kunhan kertoo myös, että sitä tehdään yksin omassa rauhassa."
2. Harrastavatko miehet vai naiset enemmän itsetyydytystä?
"Noin viisi prosenttia miehistä ja kaksikymmentä prosenttia naisista ilmoittaa, ettei ole masturboinut.
Tutkimusten mukaan ihmiset, joilla on muutoinkin aktiivinen seksielämä, myös masturboivat enemmän kuin muut."
3. Tutkimusten mukaan parisuhteessa elävien itsetyydytys on yleistynyt ja yhdynnät vähentyneet. Onko suomalaisten seksielämä muuttunut ankeammaksi?
"Voihan se tarkoittaa, että kun elämä on stressaavaa, pareilla ei riitä aikaa ja energiaa keskinäiseen seksiin. Silloin sooloseksi on hyvä tapa toteuttaa seksuaalisuuttaan."
4. Moni nainen valittaa Sexpon nettisivuilla miehensä pornonkatselusta. Onko sooloseksistä haittaa parisuhteen seksielämälle?
"Ei siitä oikeastaan voi olla, paitsi jos sitä paheksutaan. Asiakastyössä törmään usein siihen, että miesten masturbointi herättää naisissa syyllisyyttä, jos naista itseään seksi ei niin kiinnosta: 'Minun takiani se joutuu runkkaamaan, kun ei saa oikeaa seksiä.' Mutta kyllä sooloseksikin on oikeaa seksiä."
5. Saako puoliso kieltää toiselta pornon katselun?
"Mielestäni ei voi kieltää. Toimivassa suhteessa kumpikin kunnioittaa toisen autonomiaa ja seksuaalisuutta. Ymmärrän kyllä, että jos toinen on aina tietokoneella, asetelma ei ole terveellinen."
6. Voiko sooloseksistä olla hyötyä seksielämälle?
"On siitä ainakin se hyöty, että ei tarvitse olla toisen kimpussa: nyt minun kuuluu saada seksiä. Seksin pitää olla vapaaehtoista."
7. Sexpon kysymyspalstalla nainen ihmettelee, että hänen miehensä kertoo kokeilleensa itsetyydytystä vain 'kerran joskus nuorempana'. Mistä johtuu, että ihmisten halut ovat niin erilaisia?
"Halujen erilaisuus on normaali ilmiö, ja sitä selittää esimerkiksi oma henkilöhistoria. Mitä vanhemman polven ihmisistä on kyse, sitä tympeämmin he suhtautuvat masturbointiin.
Joskus miesasiakkaani on valittanut, että vaimo ei jaksa seksiä, ja minä olen kysynyt, etkö voisi sooloilla. Asiakas on pitänyt sitä hirveän pahana, suorastaan syntinä ja häpeänä."
8. Jos yllättää puolisonsa itsetyydytyksestä, pitäisikö nolostua, lyödä asia leikiksi vai paeta hiljaa paikalta?
"Silloin voi poistua paikalta ihan rauhassa ja antaa toisen olla: mitäs se minulle kuuluu. Parisuhteessa on tärkeää huomata antaa myös tilaa toiselle."
9. Olet kertonut, että itsetyydytyksestä puhuminen on arkea seksuaaliterapeutin vastaanotolla. Miten tämä avoimuus vaikuttaa ihmisten elämään?
"Seksuaaliterapiassa puhutaan seksuaalisuudesta, joten sooloseksistä puhuminen on luontevaa. Ihmisille on helpottavaa, kun he saavat luvan puhua ilman syyllisyyttä, joka itsetyydytykseen on historian kuluessa liittynyt."
10. Pitääkö omista intiimeistä asioista välttämättä puhua kumppaninsa kanssa?
"Toki on hyvä, jos parisuhteessa voidaan olla avoimia. Mutta miksi tarvitsisi välttämättä puhua? Yhtä hyvin voin sanoa, että se on minun oma juttuni ja pidä sinä omasi."
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi