17.3.2008 0:00
Rakkaudessa tarvittavia taitoja pitäisi opettaa nuorille jo kouluissa, sanoo Stephen Stacey.
Kukaan meistä ei ole täydellinen, ei edes rakkaudessa. Eikä kukaan ole väittänytkään, että rakkauden löytäminen ja parisuhteen ylläpitäminen olisi helppoa.
Onnistuneen parisuhteen rakentamiseen tarvitaan kasa palikoita, joita vain harvat osaavat käyttää oikein.
Espoon Laurea-ammattikorkeakoulussa opiskelevat Katja Rossi, Toni Miinalainen ja Michael Ovitz ovat viime viikkojen aikana saaneet todellisen rautaisannoksen parisuhdetietoutta, sillä kolmikko osallistui aiheesta kirjankin kirjoittaneen Stephen Staceyn vetämälle parisuhdetaitoja opettavalle kurssille.
"Halusin tietää, millainen kurssi on, koska missään muualla ei koskaan ole ollut vastaavaa. Se kiinnosti, koska olen naimisissa. Halusin nähdä, miten aihetta käsitellään", Rossi kertoo.
Myös miehet olivat innokkaita oppimaan uutta.
"Olen ymmärtänyt, miten asioita voisi tehdä toisin, miten huomioida ja miten puhua vaikeista asioista. Olemme käyneet läpi erilaisia kommunikaatiokeinoja", sanoo Toni Miinalainen.
Ovitzin mukaan kurssi tarjoaa välineitä onnellisemman parisuhteen saavuttamiseen.
"Tarkoitus on oppia kunnioittamaan ja arvostamaan toista. Avopuolisoni on ollut vähän epäröivä, mitä oikein haen kurssilta. Siellä on puhuttu hyvästä kommunikaatiosta. Olenkin yrittänyt analysoida, miten me puhumme toisillemme", Michael Ovitz kertoo.
Kurssille osallistuminen ei edellytä parisuhteessa elämistä tai sitä, että suhteessa olisi ongelmia. Suuri osa oppilaista onkin sinkkuja.
"Olemme keskustelleet paljon esimerkiksi siitä, miten miehillä on suhteissa eri tarpeet kuin naisilla, mitä miehet haluavat ja miten heiltä saa positiivista vastakaikua", Rossi kuvailee.
"Rakkauskurssi" järjestettiin Laureassa nyt ensimmäistä kertaa, ja koulu aikoo pitää sen opintovalikoimassaan myös ensi vuonna. Kurssin luojan Stephen Staceyn mielestä parisuhdetaitojen täytyisi kuulua osaksi suomalaista koulujärjestelmää.
"Nuorilla aikuisilla ei ole riittävästi tietoa ja taitoja parisuhteen hengissä pitämiseen. "Ja kuitenkin parisuhde on aikuiselämämme tärkein suhde. Useimpien onnellisuus määräytyy sen mukaan", Stacey sanoo.
Hänen mukaansa moni yhteiskunnallisista ongelmista juontuu perheongelmista.
"Lapset kärsivät vanhempien eron tuottamasta tuskasta, valtion sosiaalikulut kasvavat, työnantajat maksavat palkkaa työntekijöille, joiden ajatukset ovat jossain aivan muualla, ja yhteiskunta täyttyy vihaisista ja yksinäisistä lapsista.", Stacey kuvailee. Hän toivoisi löytävänsä kirjalleen suomentajan ja henkilön, joka myös ryhtyisi hänen kanssaan edistämään parisuhdekoulutuksen juurtumista suomalaisiin kouluihin ja yliopistoihin.
Michael Ovitz uskoo, että kursseille voisi olla kysyntää jo yläasteella, mutta viimeistään lukiossa.
"Se oli hyvin myönteinen kokemus. Koulut ovat hyvä vaihtoehto. Luulen, että ihmisillä olisi silloin matalampi kynnys osallistua", Katja Rossi kiittelee kurssia.
Vaikka parisuhdetaitojen pänttääminen antaa eväitä onneen, rakkaudessa saa silti myös epäonnistua.
"Toki. Joskus ero on jopa parempi ratkaisu. Erojen ongelma vain on usein se, että ihmiset eivät opi virheistään, ja siksi he kohtaavat samat hankaluudet myös uusissa suhteissaan. Ellei osaa ratkaista ongelmia kunnioittavalla tavalla ensimmäisessä suhteessa, miksi se onnistuisi seuraavassakaan?", Stacey kysyy.
MIKÄ KURSSI?Myös tunneäly tutuksi 17.3.2008
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi