lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
PARISUHDEJASEKSI

Sänkyyn? Joo! Ei!

Millaista on avioseksi, kun on pidättäytynyt hääyöhön asti? Entä miltä se tuntuu, kun on ollut yli sata seksikumppania?

12.12.2011 3:00

Janne Hänninen

Kaarina, 46, lapset 15- ja 22-vuotiaita. Tapasi miehensä uskonnollisessa yhteisössä 17-vuotiaana. He pidättäytyivät esiaviollisesta seksistä neljän vuoden ajan.

 

"Halun puutteesta ei todellakaan ollut kysymys. Mutta kumppaniin oli aluksi pakko tutustua muilla tasoilla, kun ei voinut keskittyä seksiin.

Seurakunnassa opetettiin, että seksi kuuluu vasta avioliittoon. Hengellisiä asioita erittäin voimakkaasti korostanut isäni antoi ymmärtää, että seksi on syntiä, ja etenkin naisten pitää välttää sitä. Onneksi reilusti vanhemmalla isosiskollani oli tapana puhua näistä asioista suoraan. Ilman häntä minulla olisi varmasti enemmän seksuaalisia komplekseja.

Poikaystävälläni, nykyisellä aviomiehelläni, oli paljon luontevampi suhtautuminen seksuaalisuuteen kuin minulla, mutta päätös odottaa avioliittoon asti oli yhteinen.

Kun huomasimme, millaisia tunteita toisen kosketus herättää, päätimme pidättäytyä.

Se oli totaalinen ei. Emme enää edes halailleet.

Ne neljä vuotta olivat vaikeita. Emme rakastelleet emmekä tyydyttäneet toisiamme. Itsetyydytyksellä oli silloin sellainen rooli kuin sillä sen ikäiselle voi olla.

Kun poikaystäväni oli armeijassa, hyväilyt kävivät lomilla niin intiimeiksi, että päätimme mennä naimisiin heti kun hän kotiutuisi.

Eka kerta oli hiukan pettymys ja kivulias, mutta halusimme opetella asian yhdessä. Ajattelimme, että sen täytyy olla hieno asia, koska siitä puhutaan niin paljon.

Vieläkin, 25 vuoden jälkeen, sängyssä menee välillä erittäin hyvin. Vaikka mieheni on minua aktiivisempi, olemme sopeutuneet siihen. Itsetyydytyskään ei ole jäänyt, ja sitä on tullut kokeiltua myös yhdessä.

Ihaninta miehessäni on se, että hän saa minut nauramaan ja siten rentoutumaan. Rentouttavinta seksi on mökillämme. Mieheni saattaa suudella ja hyväillä minua jo aamulla, mutta välillä teemme ihan jotain muuta. Lopuksi seksi tuntuu tavallista voimakkaammalta.

Porno on satunnaisesti piristeenämme. Silloin katsomme netistä lähinnä sellaista suoraa toimintaa.

Syrjähyppyjä en ole edes ajatellut. Jos joku mies on tehnyt minuun vaikutuksen, olen ajatellut mieheni kanssa sängyssä ollessani, miltä se toinen tuntuisi. Mutta se on fantasiaa, en ikinä toteuttaisi sitä.

Jokainen seksisuhde vaikuttaa ihmiseen henkisesti. Mitä enemmän kumppaneita on, sitä kyynisemmäksi tulee. Seksuaalisuus on mielestäni nykyään yliarvostettua. Aivan kuin kaikkien täytyisi olla monien kanssa ja paljon.

Nuorena olin liian sinisilmäinen, idealistinen ja yliampuva. Jos minun pitäisi tänä päivänä tehdä päätös pidättäytymisestä, en tekisi niin. Riittää, kun tietää, että haluaa sitoutua seksikumppaniinsa voimakkaasti."

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.