19.4.2010 3:00
"Meillä on ainakin kaikki halu kadonnut jo aika päiviä sitten tämän ikuisen yrittämisen vuoksi! Ei tee mieli, mutta pakko on.
Välillä on ihan tullut jo riitaa sen vuoksi. Mä huudan, itken, murjotan ja se nyt ei ainakaan tilannetta paranna. Tekisi välillä mieli unohtaa koko juttu!"
Emma 80, Vauva.fi-sivusto
"Lapsenhankinnan aikaan seksi muuttui yksityisasiasta melkein julkiseksi. Mittasin ovulaatiota tikulla ja ilmoitin esimerkiksi kavereille illanvietossa, että nyt pitää lähteä harrastamaan seksiä.
Lapsenteko ei loppunut ensimmäiseen raskauteen, vaan minulla oli keskenmenoja. Yhdellä kierroksella liioittelin touhua ja houkuttelin mieheni petipuuhiin ovulaation aikaan neljä kertaa päivässä. Kolmannella ja neljännellä seksikerralla ei enää ollut kauheasti intohimon liekkejä. Seuraava raskaus sai alkunsa maltillisemmin: kerta päivässä riitti. Ja hauskaa oli!"
Heidi, 36
"Kahden vuoden päästä seksistä tuli pakko ja stressi, ja nyt 4,5 vuoden paikkeella seksi SUCKS. Ovulaatiotikut sun muut on heitetty nurkkaan aikoja sitten ja koeputkihedelmöityshoidoissa käydään. Vituttaa."
Meillä näin, Plaza.fi:n Ellit-palsta
"Kun vaimo ei vielä puolen vuoden yrittämisen jälkeenkään ollut tullut raskaaksi, piti yrittää uusia konsteja.
Ovulaation aikaan päätimme panna koko ajan. Olin innoissani. Seksiä joka päivä illalla ennen nukkumaanmenoa ja uusiksi aamulla ennen töihinlähtöä.
Neljäntenä intensiiviseksipäivänä silmät rähmässä puoli kuudelta aamulla olo ei ollut enää kovin seksikäs. Mutta minä tein mitä miehen piti. Kyllä kannatti."
"Pettymys menkkojen alettua on joka kerta niin suuri. Miestä pitää todella houkutella makkariin ja vauvanteosta ei saisi olla seksin hetkellä viittaustakaan tai halut lopahtaa miehellä siihen."
Simpsa, Plaza.fi:n Ellit-palsta
Seksiä kello kädessä 19.4.2010
Saunalle kyllä, tiukoille housuille ei 19.4.2010
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi