lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla
PARISUHDEJASEKSI

Seksitauteja testataan vaihtelevasti

Valtakunnallisten testaussuositusten valmistelu alkaa syksyllä

11.8.2008 0:00

Sanne Katainen

Sukupuolitauti voidaan havaita esimerkiksi verinäytteestä. Maksuttomia testejä tehdään terveysasemilla.

Sukupuolitauti voidaan havaita esimerkiksi verinäytteestä. Maksuttomia testejä tehdään terveysasemilla.

 Seksitautitesteille on loppukesästä kysyntää, mutta oireettomalle asiakkaalle tarjottavien testien määrissä on merkittäviä eroja eri hoitopaikkojen välillä.

Kaikilla terveysasemilla edes hiv-testiin pääseminen ei ole itsestäänselvyys, vaikka hiv-tartunnat ovat lisääntyneet Suomessa koko 2000-luvun.

Ainakin Helsingin Aids-tukikeskukseen hakeutuu jatkuvasti asiakkaita, joille ei hiv-testiä ole muualla terveydenhuollossa tarjottu.

"Minusta tilanne on surullinen. Vaatii ihmiseltä aika paljon, että hän jaksaa käydä monessa paikassa testeissä", Aids-tukikeskuksen terveydenhoitaja Leila Hammarberg pohtii.

Sukupuolitautien testitilanteen kartoittamiseksi Helsingin Sanomat soitti kahteenkymmeneen terveydenhuollon toimipaikkaan ympäri maata.

Esimerkiksi eteläpohjalaisella Alajärvellä ja pohjoissavolaisella Siilinjärvellä hoitajat lupasivat oireettomalle asiakkaalle suoraan vain klamydiatestin.

Sen sijaan Itä-Helsingissä olisi saanut samalla kertaa lähetteen niin hivin, klamydian, tippurin, kupan kuin hepatiittien testaukseen.

"Isoissa asutuskeskuksissa pelkästään testeihin meneminen on helpompaa. On selvää, että eriarvoisuutta on", Hyksin iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back sanoo.

Minimiin testinsä rajanneet hoitopaikat perustelivat menettelyään usein testien kalleudella. Asiantuntijan mielestä seksitautitestit eivät kuitenkaan ole oikea säästökohde.

"Taudit aiheuttavat paljon murhetta ja kustannuksia. Vähintään klamydia ja hiv pitäisi aina testata sekä kondyloomatilanne silmämääräisesti tarkistaa", turkulainen iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Risto Oksman arvioi.

Yliopistosairaaloiden yhteydessä Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Kuopiossa toimivilla sukupuolitautien poliklinikoilla testaus on lähes yhdenmukaista.

Testipalettiin kuuluvat aina vähintään hiv, klamydia ja tippuri sekä muualla paitsi Turussa myös kuppa. Kuopiossa testataan aina myös hepatiitit.

Turussa kuppa ja hepatiitit testataan, jos testattavalla on ollut ulkomaalainen kumppani tai miesten välistä seksiä.

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) toimipisteet Helsingissä, Tampereella ja Oulussa tarjoavat opiskelijoille hiv- ja klamydiatestit. Tampereella testipalettiin kuuluu myös tippuri.

YTHS:n Helsingin toimipisteessä tippuri- ja kuppatestit tehdään, jos testattavan kumppani on esimerkiksi Venäjältä tai jos kyse on miesten välisestä seksistä. Oulussa tippuri ja kuppa testataan, jos testiin hakeutuvalla on ollut ulkomaalainen kumppani.

Suomessa ei ole tällä hetkellä valtakunnallisia ohjeita seksitautien testaamisesta muille kuin raskaana oleville. Äitiysneuvolassa pitää lain mukaan tarjota kupan, hivin ja B-hepatiitin testaus.

"Käytännön tilanteissa tutkimusten ehdottaminen on terveydenhoidon henkilökunnan hyvän ammattitaidon varassa. Asiakkaan kannattaa olla aktiivinen testien pyytämisessä, aina jos on aihetta epäillä tartuntaa", lääkintöneuvos Merja Saarinen sosiaali- ja terveysministeriöstä suosittelee.

Testauskäytäntöjä halutaan lähivuosina yhdenmukaistaa uudella Käypä hoito -suosituksella. Lääkäriseura Duodecimin ja erikoislääkärien perustama asiantuntijaryhmä aloittaa ohjeiden työstämisen syksyllä.

"Tähän mennessä jokainen paikallinen yksikkö tai sairaanhoitopiiri on tehnyt omat ohjeensa. Yritämme saada aikaan yhdet valtakunnalliset suositukset", työryhmää johtava Eija Hiltunen-Back toteaa.

Tulevissa suosituksissa aiotaan käsitellä sekä seksitautien hoitoa että niiden diagnostiikkaa eli taudinmääritystä. Työssä hyödynnetään myös kansainvälistä tutkimustietoa.

"Ohjeistus vaatii päivittämistä. Kaikissa hoitopaikoissa testit eivät välttämättä ole jokapäiväisiä, jolloin käytännötkin voivat olla epäselviä. Tärkeintä on aina haastatella testiin tulevaa ihmistä ja keskustella tämän kanssa tilanteesta", Hiltunen-Back neuvoo.

Kansanterveyslaitos puolestaan suunnittelee päivitetyn hiv-testausohjeistuksen julkaisemista syksyn tai talven aikana. Edellinen ohjeistus on annettu Suomessa 1980-luvulla.


Lisätietoa seksitaudeista ja testauksesta:

www.aidstukikeskus.fi

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.