keskiviikko 19.6.2013 | Siiri  Onnittele e-kortilla

Sukupuolenkorjaus pakotti avioeroon

Kaarinalainen Reija Ahti kokee, että hänen ihmisoikeuksiaan on loukattu.

24.1.2011 3:00

Kaarina. Transsukupuolinen Reija Ahti, 61, on katkera ja loukkaantunut.

Hän aloitti sukupuolenkorjausprosessin kolme vuotta sitten. Sen vuoksi hän joutui anomaan avioeroa vaimostaan Tatjanasta 17 avioliittovuoden jälkeen. Ero tuli voimaan 21. syyskuuta 2010.

Kumpikaan ei olisi halunnut lähteä pitkästä avioliitosta, mutta laki ei jätä vaihtoehtoja: avioliiton lopettaminen tai vaihtaminen rekisteröidyksi parisuhteeksi on edellytys sille, että valtio tunnustaa Ahdin identiteetin naisena.

Vaimo – nyt ex-vaimo – Tatjana ei halunnut rekisteröityä parisuhdetta, sillä hän ei ole lesbo.

"Tunnen, että minua ja perhettäni on syrjitty ja ihmisoikeuksiamme loukattu. Vain sosiaaliturvatunnuksen neljä numeroa muuttuvat – sekö tekee minusta epäkelvon avioliittoon? Olen edelleen sama ihminen."

Ahti ei ole ainoa, joka on kokenut "pakkoavioeron" loukkaavaksi.

Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen kertoo, että asia on yleinen harmistuksen aihe monille transsukupuolisille.

"On pareille tuskallista, jos avioliitosta on luovuttava vuosien jälkeen."

Asiasta on väännetty kättä myös oikeudessa.

Samaa lainkohtaa kohtuuttomana pitänyt mies valitti vuonna 2008 Helsingin Korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) asti Helsingin maistraatin päätöksestä, jossa maistraatti kieltäytyi muuttamasta miehen henkilötunnusta naisen henkilötunnukseksi avioliiton vuoksi.

Asianomainen vaati, että KHO vahvistaa hänen sukupuolekseen naisen huolimatta siitä, että hän elää vaimonsa kanssa avioliitossa.

Mies vaati myös, että korkein hallinto-oikeus pyytää asiassa ennakkoratkaisua Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta.

Molemmat vaatimukset hylättiin.

Tämän jälkeen mies on tasa-arvovaltuutettu Mäkisen mukaan omasta aloitteestaan saattanut asian Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimeen. Ratkaisua odotetaan vielä.

Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkisen mielestä ongelma voitaisiin Suomessa ratkaista ottamalla käyttöön järjestelmä, jossa olisi vain yksi parisuhteita koskeva lainsäädäntö.

Yksi parisuhdemuoto kattaisi sekä eri sukupuolta että samaa sukupuolta olevat henkilöt.

"Ruotsissa on edetty tätä tietä, mutta Suomessa keskustelua on käyty vähemmän."

Sukupuolenkorjaus on ollut Ahdille raskas, mutta helpottava prosessi.

"Kun olin saanut lähetteen Tampereen Trans-klinikalle, olin jännittynyt. Takaisin tullessa olo oli mielettömän vapautunut. Oli voittajafiilis: vihdoinkin minä tein sen!"

Vaikein oli vielä kuitenkin edessä: perheelle piti kertoa. "Kun yritin, sanat takertuivat kurkkuun. Sitä vaikeammassa paikassa en ole ollut."

Ahti pelkäsi vaimonsa lähtevän lapset mukanaan, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Koko perhe on pysynyt Ahdin rinnalla, ja sukupuolenmuutoksesta on tullut arkea.

Sukupuolenkorjauksesta huolimatta Ahti kokee olevansa yhä myös isä.

"Olen koko elämäni elänyt kaksoiselämää, ja tavallaan jatkan sitä edelleen. Naiseudestani huolimatta minulla on edelleen isän rooli."

Juuri lasten vuoksi Ahti hakeutui hoitoon vasta isäksi tultuaan, ja kun lapset olivat kasvaneet riittävän vanhoiksi.

"Jos en nyt olisi tätä tehnyt, olisin katunut päätöstä koko loppuelämäni."

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>