"Tärkeintä on kekseliäisyys avun hakemisessa"

 Asikkalassa mökkeilevä Sirkka Pulkkinen, 83, kertoo:

'Kysyin äidiltä lapsena, mitä rakkaus on. Äiti sanoi, että se on nyt semmoista niin kuin pientä paskahätää kärsisi.

Olin 27 vuotta mieheni kanssa yhdessä, sitten lähdin omille teilleni enkä halunnut pesänjaossa muuta kuin tämän mökin. Ja kyllä minä täällä hyvin viihdynkin aina sen neljä kuukautta keväästä syksyyn. Talvet asun Lahdessa.

On hyvä, kun tänne tulee vesi sisälle, ettei tarvitse kantaa. Sähkötkin on, mutta lämmitän enimmäkseen puulla.

Minulla on sähkösaha, jolla pätkin rangat, ja kirves, jolla teen halot. Se on minun oma kuntosalini.

Ajattelin lapsena, että rakennan itselleni norsun nahkan, ettei kukaan voi minua satuttaa. Norsullakin on herkkä kärsä, ja se pelkää hiiriä, mutta päätin, että sen suurempia pelkoja minulla ei ole.

Minulla on ollut semmoinen kolmoishermojuttu leuassa. Kipu oli niin valtava, että minä olisin kymmenen lasta sillä synnyttänyt, ja hammaslääkäri yritti minua jo hypnotisoidakin. Onneksi keksin, ettei minun tarvitse jäädä kunnalliseen hoitoon jonottamaan, kunhan menen jonnekin vain.

Kaikkein tärkeintä on kekseliäisyys avun hakemisessa.

Menemiset ja kulkemiset minulla ovat nykyään ihmisten hyväntekeväisyyden varassa, kun autoa ei enää ole. Täytyy pitää kaikki langat käsissään ja suhteet omaisiin kunnossa.

Mitä minulla on hoivavietistä jäljellä, käytän nyt itseeni.

En minä itseäni yksinäiseksi koe. Minulle on aina ollut tärkeää vapaus. Rahaa ei ole, ja impeys on mennyt, ei ole mitään menetettävää."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi