"Tulin huijatuksi"

Pekka, 58:

"Olin 24-vuotias, kun postiluukustani kopsahti kirje. Nainen, jota olin aiemmin tapaillut, ilmoitti, että minulla on vuoden ikäinen tytär hänen kanssaan. Tieto oli järjettömän suuri shokki. Tuntui kuin halolla olisi kolautettu päähän.

Koin tulleeni huijatuksi. Raskauden vaaraa ei pitänyt olla, sillä nainen oli syönyt e-pillereitä. Mutta ilmeisesti hän oli päättänyt tehdä lapsen minulta kysymättä ja jättänyt pillerit pois.

Olin todella vihainen. En halunnut isäksi niin nuorena. Mielestäni naisen teko oli väärin sekä minua että tyttöä kohtaan.

Menin katsomaan vauvaa. Lyhyt tapaaminen vahvisti sen, että lapsiperhe-elämä ei ole minun juttuni. Onneksi lapsen äidillä ei ollut vaateita minua kohtaan. Hän ei halunnut minun tunnustavan isyyttä tai maksavan elatusmaksuja. Hän ei vaatinut minua olemaan tytön kanssa tekemisissä.

Mielestäni se oli vähintäänkin kohtuullista, sillä lapsen hankkiminen ei todellakaan ollut minun projektini. En ollut kiinnostunut koko asiasta. Virallisesti lasta ei ollut minulle olemassa.

Kun sukulaiseni kuulivat tilanteesta, he halusivat tutustua tyttöön. He ottivat hänet mukaan suvun kesämökille minulta kysymättä. Se aiheutti ristiriitaisia tunteita. Joistain kesälomahetkistä hänen kanssaan nautin, mutta päällimmäinen tunteeni oli ahdistus. Asian kanssa oli hyvin vaikeaa elää.

Tytön ollessa leikki-iässä eräs mies – minun ja naisen yhteinen tuttu – alkoi väittää, että lapsi on hänen. Muistan ajatelleeni, että niin olisi hyvä, sillä lapsi tarvitsee molemmat vanhemmat. Itse en vain pystynyt ottamaan isän roolia niin epävarmassa elämänvaiheessa.

Tytön perimä jäi kuitenkin selvittämättä. Jotenkin ajattelin, että asian hautaaminen olisi helpompaa kaikille.

Kun tyttö tuli murrosikään, hän lakkasi käymästä mökillämme. Lopulta hän katosi elämästäni kokonaan. Välttelin itsekin häneen törmäämistä, mutta kärsin jatkuvasta huonosta omastatunnosta.

Viimeksi näin tytön yli vuosikymmen sitten, kun hän tuli tapaamaan äitiäni mökillemme. Olin sattumalta paikalla. Tunnelma oli vaivautunut, ja uskon, että molempia jännitti. Tarjosin hänelle kuitenkin päivällistä, ja kaikki meni korrektisti. Sen jälkeen olen useasti miettinyt, mitä tytön elämään kuuluu.

Olen pelännyt, että hänestä on tullut neuroottinen kaiken tämän jälkeen. Olen pohtinut, pitäisikö minun hyvittää hänelle poissaoloni ja mennä keskustelemaan. Mutta kun ajattelen hänen kohtaamistaan, se tuntuu ylivoimaiselta.

Edelleenkään en ole varma siitä, onko hän oma lapseni. Tiedän kuitenkin, että minun olisi pitänyt hyväksyä hänen olemassaolonsa.

Viime aikoina olen myös alkanut miettiä, mitä jätän hänelle perinnöksi. Silti ajatus siitä, että olisin hänen kanssaan tekemisissä, tuntuu joka päivä entistä etäisemmältä.

Sukulaisteni mukaan olen kohdellut tyttöä kaltoin. Olen kuullut lukemattomia moraalisia saarnoja käytöksestäni. Tiedän, että olisin voinut tehdä montakin asiaa paremmin, mutta minulla ei yksinkertaisesti ole ollut resursseja siihen.

Kymmenisen vuotta sitten tulin virallisesti isäksi ja sain kaksi haluttua lasta. Olen hoitanut heidät mahdollisimman hyvin ja ollut koti-isänäkin monta vuotta – osittain syyllisyydentuntoni takia."

Haastateltavien nimet

on muutettu.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi