lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Tuulikki löysi parisuhteelleen suunnan

11.8.2008 0:00

 Eronnut kahden lapsen äiti Tuulikki, 42, alkoi seurustella 39-vuotiaan Petrin kanssa.

Petri tuli hyvin toimeen Tuulikin murkkuikäisten kaksosten kanssa, ja vuoden seurusteltuaan Tuulikki ja Petri muuttivat saman katon alle.

"Alussa hellin miestä hyvällä ruualla ja leivonnaisilla, koska halusin osoittaa, että välitän hänestä. Petrin mielestä yritin tahallani lihottaa hänet, jottei hän enää kelpaisi muille naisille. Olin hölmistynyt ja pettynyt. Odotin pikemminkin kiitosta ja halausta.

Pikkuhiljaa huomasin, etten saanut kysymyksiini selkeitä vastauksia, niukkaa kuittailua sitäkin enemmän. Välillä Petri torjui lähestymisyritykseni. Hän myös syytti nalkuttamisesta, kun olin eri mieltä.

Ongelmat vaivasivat minua, mutta koska suhteessamme oli paljon hyvää ja halusin sen jatkuvan, varasin ajan parisuhdeterapeutilta. Menin yksin.

Minua kuultuaan terapeutti uskoi, että suhteellamme oli hyvät onnistumisen mahdollisuudet ja että Petrin oli aiempien pettymystensä vuoksi vaikea luottaa minuun. Hän tarvitsi aikaa.

Aloin nähdä asioita myös Petrin näkökulmasta ja tajusin selvemmin oman osuuteni vuorovaikutusongelmiimme. Ymmärsin, etten voinut vaatia Petriä muuttumaan, mutta omaa ajatteluani ja toimintaani muuttamalla minulla oli mahdollisuus vaikuttaa myönteisesti koko suhteeseen.

Opin ymmärtämään kuittailua Petrin taustojen valossa enkä enää vastannut ärhäkästi takaisin. Aloin myös ilmaista omia tarpeitani piikittelemättä.

Suhteemme on nyt jatkunut yli kolme vuotta ja syvenee edelleen. Petristä on tullut luottavaisempi, kuten terapeutti arvelikin. Oman turhautumiseni vuoksi olisin saattanut ajat sitten lähteä kävelemään ja tällä hetkellä varmasti katuisin sitä.

En aio kertoa Petrille keskusteluistani terapeutin kanssa. Pääasia on, että meillä menee hyvin."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.