28.12.2009 3:00
Kätilö Riina Marttila sai työkavereiltaan tukea, kun hän odotti nyt nelikuista Viliä.
Riina Marttilan, 31, odotus oli seitsemännellä viikolla, kun työkaveri kysyi, onko Marttila raskaana. "Kuulemma näytin siltä. Jotenkin sen huomasi", nelikuisen Vilin äiti kertoo.
Asiaa kysyneellä työkaverilla oli asiantuntemusta, sillä kyseessä oli lääkäri. Marttila työskentelee kätilönä Kanta-Hämeen keskussairaalassa Hämeenlinnassa.
Työkavereille oli helppo puhua raskaudesta, sillä he ymmärsivät, ettei se etene aina toivotusti. Kollegat kävivät lisäksi vertaistuesta: kuusi synnytyssalin työntekijää tuli samoihin aikoihin raskaaksi.
Työyhteisö tuki myös silloin, kun ultraäänikuvassa näkyi mahdollisesta sairaudesta varoittavaa niskaturvotusta. Vauva oli onneksi kunnossa.
Kun odotus alkoi näkyä, monet asiakkaat ottivat kätilön raskauden puheeksi. "Naiset alkoivat kysellä, miten minä jaksan", Marttila kertoo.
Vaikka Marttila ei itse tuonutkaan raskauttaan esille, siitä oli myös hyötyä. Odottava kätilö näytti tietävän, mistä puhuu. "Raskaus lisäsi ehkä ammattiuskottavuutta."
Milloin julkistaa raskaus? 28.12.2009
Kolmen kuukauden salailu 28.12.2009
Ilouutinen levisi heti 28.12.2009
Mahakuvia blogiin 28.12.2009
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi