Uusperhe vaatii aikaa ja malttia

Kun äiti tai isä alkaa seurustella uuden kumppanin kanssa, lapsi pelkää hylätyksi tulemista ja on mustasukkainen.

Jos vanhempien erosta on vasta vähän aikaa, lapsi voi toivoa heidän palaavan yhteen, eikä siksi suostu hyväksymään uutta puolisoa. Lapsi saattaa myös kokea pettävänsä biologisen vanhempansa kiintyessään äidin tai isän uuteen kumppaniin.

Käytös riippuu lapsen luonteesta sekä siitä, miten lasta on valmisteltu uuden puolison kohtaamiseen.

Usein pariterapeutit suosittelevat, ettei uusperhe muuttaisi saman katon alle – ainakaan kovin pian. Toimivan perhekuvion rakentaminen on mahdollista, mutta se on harvoin yksinkertaista.

Jos lapsi alkaa takertua vanhempaansa, aikuisten täytyy edetä suhteessaan hitaammin. Lapselle pitää antaa oma tilansa ja aikansa ja parisuhteelle omansa. Vasta tavanneiden aikuisten on hyvä rakentaa uutta parisuhdettaan ilman, että lapset ovat mukana. Uusperheen suhteiden vakiintuminen vie keskimäärin 3–5 vuotta.

Kun aikuisten parisuhde on jo vakaalla pohjalla, pari- ja perheterapeutti Päivi Pylkkö-Storsjö kannustaa äiti- ja isäpuolia luomaan oma suhteensa toisen lapsiin.

Biologisen vanhemman tulisi puolestaan antaa heille lupa rajoittaa, ohjata ja opastaa lasta omalla tavallaan.

Uusperheen yhteys tiivistyy ja lapset ovat tyytyväisempiä, jos molemmat ottavat vastuuta lapsen kasvatuksesta.

Vakiintuneemmassakin uusperheessä lapset toisinaan kokevat isä- tai äitipuolensa suosivan biologisia lapsiaan.

Jännitteitä syntyy samasta syystä myös aikuisten välille.

Joskus uuden puolison on vaikea kestää lapsen mustasukkaisuutta. Paineita voi tulla myös siitä, että lapsi muistuttaa puolison aikaisemmasta suhteesta.

"Toisinaan uusperheen vanhemmat tulevat rakkauden huumassa sokeiksi lapsen tarpeille", Päivi Pylkkö-Storsjö sanoo.

Jos aikuinen itse on jäänyt elämässään vaille huomiota, sitä epätoivoisemmin hän sen saamista tavoittelee. "Silloin huomiota tarvitseva lapsi ei välttämättä tule riittävästi kuulluksi."

Lähde: Mervi Juusola: Vahvaksi rakastetut lapset, Otava, 2011.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi