Vahingossa isäksi

Kepeä kesäromanssi teki Martista yllätysisän. Ennen vauvan tuloa hän mietti, oppiiko koskaan rakastamaan vahinkolastaan. Pekka sai tietää isyydestään vasta vuosi tyttärensä syntymän jälkeen.

"Olin abortin kannalla"

Martti, 28:

"Sen piti olla vain lyhyt kesäromanssi. Tapailin saksalaista, parikymppistä vaihto-opiskelijaa, joka oli lähdössä parin kuukauden päästä takaisin kotimaahansa.

Olin lähdössä juhlimaan, kun nainen tuli yllättäen käymään. Hän oli vaisu ja hiljainen. Syykin selvisi lopulta: hän kertoi olevansa raskaana.

En tiennyt, mitä sanoa. Vain vuotta aiemmin olin eronnut seitsemän vuoden suhteestani, koska tyttöystäväni oli alkanut haluta vauvaa.

Mielestäni lapsen hankkiminen ei silloin sopinut elämäntilanteeseeni, koska olin vasta 23-vuotias opiskelija. Ja nyt nainen, jota en edes tuntenut, oli minulle raskaana.

Jouduin tunnemyrskyyn. En todellakaan ollut valmis isäksi.

Asuin 18 neliön yksiössä Sörnäisissä ja vietin railakasta poikamieselämää. En halunnut päästää elämäntyylistäni irti.

Olin abortin kannalla. Sanoin silti naiselle, että hän saa itse päättää, mitä tekee.

Tiesin, että hän joutuisi kantamaan raskauden tai abortin seuraukset ruumiissaan, en minä. Tunsin myös nuorena abortin tehneitä naisia, jotka olivat katuneet myöhemmin valintaansa, kun eivät enää tulleetkaan raskaaksi.

Nainen ilmoitti pitävänsä lapsen. Paniikki iski. Mietin, että vaihtoehtoinani oli antaa hänen lähteä Saksaan ja unohtaa koko juttu – tai alkaa totutella ajatukseen isyydestä.

Hyvin nopeasti tajusin, että minun on kannettava vastuuni. Ajatus lapsestani kasvamassa ilman isäänsä tuntui väärältä.

Meillä ei ollut naisen kanssa suuria tunteita toisiamme kohtaan, koska olimme tunteneet vasta vähän aikaa.

Päätimme kuitenkin lapsen takia yrittää yhteiseloa. Nainen muutti yksiööni. Riitelimme paljon, sillä luonteemme eivät sopineet yhteen.

Raskaus oli molemmille hankalaa aikaa. Minulla oli paljon pelkoja tulevasta. Heräsin usein öisin ja mietin, mihin olinkaan ajautunut.

En oikein voinut käsittää, mitä oli tapahtumassa. Tiesin vain, että elämäni muuttuu täysin lapsen synnyttyä.

Mietin, jaksavatko kaverini tavata minua kuppilan sijaan leikkikentällä. Mietin myös, pystynkö edes rakastamaan yllättäen tulostaan ilmoittanutta lasta.

Surin, onko minusta näin nuorena isäksi. Joskus jopa mietin, onko vauva edes minun, ja pohdin dna-testin ottamista.

Kun poika syntyi, minulla oli aluksi todella ulkopuolinen olo. Vauva oli täysin riippuvainen äidistään ja tuntui etäiseltä. Hän ei myöskään näyttänyt minulta. Tummien piirteideni sijaan hänellä oli siniset silmät ja vaalea tukka.

Hiljalleen kuitenkin tutustuin poikaan. Huomasin rakastavani häntä hurjasti. Aloin ajatella, ettei sillä olisi väliä, jos pojalla ei olisikaan minun perimääni. Olin kuitenkin alusta lähtien ollut hänen isänsä.

Yllätysraskaus muutti koko elämäni. Sain sille täysin uuden merkityksen.

Toisaalta olen myös joutunut luopumaan asioista: jätin esimerkiksi opintoni kesken, sillä haluan tarjota lapselleni taloudellisesti turvatun elämän.

Teen nyt poikani takia työtä alalla, joka ei oikeasti kiinnosta minua, mutta jossa on hyvät palkat.

Se ei haittaa: kyllä minä myöhemminkin ehdin opiskella.

Lapsen äidin kanssa erosimme vuosi sitten. Olosuhteiden pakosta alkanut yhteiselämämme ei vain toiminut.

Silti en ole katunut isäksi tulemista. Se on parasta, mitä minulle on tapahtunut."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi