16.1.2012 3:00
Teemu, 35:
"Kun olin pieni, alkoholisti-isäni saattoi kadota ryyppyreissuille useiksi päiviksi. Lapsuuteni meni miettiessä missä faija on. Opin, ettei hänen lupauksiinsa voi luottaa.
Minusta tuli pedantti ja ankara ihminen. Haluan hallita elämääni niin, että siinä on selvä järjestys. Uskon, että se johtuu ainakin osittain epävakaasta lapsuudestani.
Minun on vaikea sopeutua äkillisiin muutoksiin. Jos Mari esimerkiksi muuttaa suunnitelmiamme viime tingassa, hermostun helposti.
Mari ei ole lainkaan yhtä täsmällinen kuin minä, ja hän esimerkiksi myöhästelee jatkuvasti. Se on aiheuttanut paljon yhteentörmäyksiä. Toisaalta Marin ansiosta olen oppinut ottamaan rennommin – on ollut pakko!
Kun olin pieni, perheen hoitaminen oli äitini vastuulla. Turhautuneena hän huusi isälle. Siitä faija sai taas uuden oikeutuksen juoda lisää. En koskaan nähnyt vanhempieni konfliktien ratkeavan, myrsky ainoastaan tyyntyi.
Minä puolestani haluan selvittää kaiken perinpohjaisesti. Olen huono päästämään irti riidoista, ja Mari kokee sen usein jankkauksena.
Isäni on pettänyt äitiäni toistuvasti vuosien varrella. Hän on muun muassa mennyt sänkyyn äitini parhaan ystävän kanssa. On ollut vaikeaa katsoa vierestä, kun isä on aiheuttanut kärsimystä. Pienestä asti olen ajatellut, etten halua olla samanlainen kuin hän. Joskus kuitenkin mietin, että meissä on samoja piirteitä.
Esimerkiksi huomion saaminen naisilta tuntuu tosi hyvältä – joskus liiankin hyvältä. Pelkään, että päädyn vielä juovuksissa pettämään Maria. Uskon olevani perso huomiolle osittain siksi, että en saanut sitä aikoinaan isältäni.
Lapsena äitini kertoi aina ongelmistaan isän kanssa. Ehkä se oli pikkupojalle liikaa, sillä otin hänen murheensa harteilleni. Sama on jatkunut muissakin suhteissani. En ole halunnut tuottaa pettymyksiä läheisilleni ja olen päätynyt mukautumaan heidän toiveisiinsa.
Edellisen tyttöystäväni kanssa aloin esimerkiksi pukeutua kuten hän halusi ja lopetin kavereideni tapaamisen. Unohdin omat tarpeeni ja kadotin itseni.
Välttyäkseni samalta virheeltä olen koettanut olla Marin kanssa aiempia suhteita itsenäisempi.
Uskon, että kumppanin vanhempiin kannattaa tutustua kunnolla ennen kuin menee naimisiin. Äiti meni isän kanssa vihille ilman, että oli tavannut tämän vanhempia.
Isänisä oli väkivaltainen alkoholisti, joka petti vaimoaan. Isänäiti puolestaan kielsi kaiken ja käyttäytyi kuin mitään ei olisi vialla. Se on jättänyt jälkensä isääni, ja hänen käytöksensä taas minuun.
Ajattelen silti, että jokaisella on vastuu elämästään."
"Olen suorittanut parisuhteita" 16.1.2012
Menneisyyden vangiksi ei ole pakko jäädä 16.1.2012
Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi