perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Katujen kutsu

11.7.2010 8:50

Jimillä on paksu valkoinen tukka ja neliskanttiset silmälasit. Hän on opettanut brooklynilaisia ajamaan autoa jo vuodesta 1977. Samana vuonna syntyi hänen tyttärensä.

Istun ahtaassa luokkahuoneessa paikallisessa autokoulussa. Menossa on niin sanottu viiden tunnin kurssi, joka kuuluu New Yorkin osavaltion ajokortin vaatimuksiin.

Ulkomaalaisen pitää käydä läpi sama koulutus kuin amerikkalaisen aloittelijan: kirjallinen koe, viiden tunnin luento ja ajokoe.

Jim keskittyy asennekoulutukseen.

"Luuletko, että sinulla on elämässäsi ongelmia? Kokeile pää edellä tuulilasin läpi syöksymistä. Silloin sinulla on ongelmia. Ennen sinulla oli vain huolia", hän valistaa rattijuoppouden vaaroista.

New Yorkissa asennekasvatusta tarvitaan. Moottoriteillä ajetaan kuutta kaistaa samaan suuntaan, väylää pitää osata vaihtaa vähän väliä, rampit ovat aina tien väärällä puolella ja ihmiset ajavat uhmakkaasti. Autovakuutuksetkin ovat kalliita, koska teillä kolaroidaan niin paljon. Me maksamme Honda-hybridimme vakuutuksesta 2 000 dollaria vuodessa.

Ei siis ihme, että kirjallisen kokeen oppikirja pohtii: "Kuka voi saada tiellä raivokohtauksen?" Ja vastaa: "Kuka tahansa."

Newyorkilaisista suuri osa on päättänyt järkevästi elää ilman autoa. Loput pitävät ajokkia kuka mistäkin syystä: identiteetin, töiden, lasten tai viikonloppureissujen takia. Meillä on auto amerikkalaisen puolisoni aiempien kotikaupunkien peruina, ja ajamme sillä muualle sukuloimaan ja tuulettumaan. Ratkaisun järkevyyttä tulee tosin pohdituksi usein. "Usein" tarkoittaa tässä "ainakin neljästi viikossa".

Brooklynissa auton voi nimittäin pysäköidä kadulle ilmaiseksi, mutta katujen laidat siivotaan neljästi viikossa ja autot on siirrettävä siivouksen tieltä. Siivouspäivinä kadullamme voi seurata pientä näytelmää, jota itse ajattelen aikuisten versiona tuolileikistä. Leikki etenee näin:

Ensin siivottavan kadunpuolen autojen omistajat kömpivät kaikki ulos taloistaan ja siirtävät autonsa tuplaparkkiin kadun toiselle puolelle. Toiselle puolelle pysäköineiden on pitänyt ymmärtää poistua paikalta ajoissa, jos he haluavat liikkua puolentoista tunnin siivouksen aikana.

Kun siivousaika lähenee loppuaan, autonomistajat kömpivät ulos toisen kerran ja siirtävät autonsa takaisin siivotulle kadunpätkälle.

Tässä kohtaa leikki vaatii kuitenkin juonimista. Koska kaikki haluavat paikan samalta pätkältä ja jotkut opportunistit muilta kaduilta tunkevat aina leikkiin mukaan, auto on siirrettävä aikaisin, jotta paikan saa varmasti. Silti autoa ei voi jättää yksin ennen aikojaan, sillä lappuliisat käyvät sakottamassa hätähousut. Niinpä juuri ennen siivousajan päättymistä pysäköidyissä autoissa istuu ihmisiä lukemassa päivän lehtiä. Osa seisoo ulkona autojensa vieressä.

Suomalaisittain pidän touhua järjettömänä ajan haaskauksena. Paikalliset löytävät siitä hyviäkin puolia. "Siinä tutustuu naapureihin", lähellä asuva ystäväni Jessica sanoo.

Totta, mutta vain jos on amerikkalaisen sosiaalinen kuten Jessica. Minä olen vain lukenut autossa monta lehtijuttua.

Autokoulussa Jim etenee kohti jokaisen autoilijan kauhua, poliisin kohtaamista. Hän opastaa pysymään rauhallisena, puhuttelemaan poliisia kunnioittavasti ja hyväksymään sakkolaput osana elämää.

Lopuksi seuraa hyvin tärkeä pala asennekasvatusta.

"Ulkomaalaiset saattavat luulla, että kun poliisi pysäyttää sinut, on kumarreltava ja sanottava: 'Olen hyvin pahoillani, konstaapeli, se oli täysin minun vikani'", Jim selittää.

"Tässä maassa me EMME tee niin. Tässä maassa sinä pidät suusi kiinni, tottelet poliisia ja menet sen jälkeen oikeuteen ja taistelet kuin Perry Mason."

Kotona kerron ohjeen siipalleni. Hän on tyytyväinen.

"Olenkin miettinyt, miten siinä pitäisi toimia."


Kirjoittaja on Brooklynissa asuva toimittaja joka ikävöi suomalaista hyvinvointivaltiota mutta rakastaa newyorkilaista pizzaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.