Big Brother on paras lahjakkuusmittari

”Ai sä oot Suomesta? Eikö Esa-Pekka Salonenkin ole, ja Sallinen? Ja se nainen… Mattila? Vau! Miten teiltä voi tulla niin paljon huippumuusikoita vaikka teitä on niin vähän?”

Amerikkalainen kurssikaveri on selvästi innostunut aiheesta ja seuraava puolituntinen losangelesilaisen yliopiston kahviossa kuluu jutustellen pienen maan kuuluisista muusikoista.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun törmään aiheeseen ulkomailla. Vakiovastaukseni kuuluu ”koska meitä on niin vähän niin meillä ei ole varaa hukata lahjakkuuksia”. Verorahoilla kustannetaan musiikkikoulutusta joka niemeen ja notkoon.

Kansalaisopiston pianotunnin aloituskynnys on matala, joten pianotunneille päätyy joka vuosi iso joukko enemmän tai vähemmän innokkaita lapsia.

Vaikka harrastus jatkuisi musiikkiopiston ja konservatorion kautta Sibelius-akatemiaan, eivät lukukausimaksut ole yleensä syy soittamisen lopettamiseen. Näin lahjakkuuksia ei jää matkan varrelle ja lopputuloksena pienestä maasta nousee hämmentävä määrä musiikkimaailman tähtiä.

Olisi tietysti mukava ajatella, että suomalaisten menestys musiikissa on jonkin härmäläisen lahjakkuusgeenin ansiota. Ilmainen koulutus on vain välivaihe, joka tarvittiin ottamaan kiinni vanhempien sivistysmaiden etumatka.

Mutta vaikka me kaikki olisimme saaneet DNA:ssamme ylimääräisen annoksen osaamista, jäisimme silti isompien jalkoihin. Meitä on vain kerta kaikkiaan liian vähän.

Yhdysvaltalainen lahjakkaiden lasten yhdistys (NAGC) arvioi, että yksi kahdestakymmenestä lapsesta on erityislahjakas.

Se tarkoittaa, että Yhdysvalloissa on kolme kertaa Suomen väkiluvun verran lahjakkaita ihmisiä. Ei siis ihme, että juuri täällä lennetään säännöllisesti avaruuteen, kehitetään toimiva potenssilääke ja keksitään matkapuhelin.

Koska suomalaiset ovat onnistuneet vähälukuisuudestaan huolimatta menestymään, voimme huoletta tukea ulkomaalaisten mielikuvaa Suomesta paikkana, jossa erityislahjakas kansa puserretaan ylivertaisen ja tasapuolisen koulutusputken läpi. Lopputuloksena saadaan pieni mutta menestyvä maa.

Ulkomaalaisille ei kannata puhua vuosittaisesta tosielämän PISA-testistä eli Suomen Big Brotherista. Omaan suosikkiohjelmistooni kuuluva tosi-tv-sarja osoittaa kausi toisensa jälkeen, että suomalaisten on turha irvailla amerikkalaiselle lukiolle eli high schoolille. BB:n perusteella suomalaisen lukion voi läpäistä yllättävän vähäisellä osaamisella.

Ohjelman hauskimmat hahmot todistavat kerta toisensa jälkeen, että lahjakkaita ihmisiä löytyy myös koulutusputken ulkopuolelta.

Kirjoittaja on opintovapaalla oleva Helsingin Sanomien toimittaja, joka opiskelee USC Annenbergin journalismilinjalla Los Angelesissa Helsingin Sanomain Säätiön stipendillä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi