lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Eikö Suomessa valtio osta sinulle Nokian puhelinta?

21.2.2010 8:01

Digitaalisten liiketoimintamallien tunnilla Fox-televisioyhtiön tuottaja kysyy, kuinka moni omistaa Nokian puhelimen. Kolmenkymmenen oppilaan joukossa kolme kättä nousee.

Kun kysytään Nokian Ovi-palvelun käytöstä, olen ainoa sitä kokeillut.

”Mutta kun minä olen Suomesta”, yritän sopertaa. Tämä Nokia-selittely on osa arkeani Los Angelesissa.

Miksi niiden puhelimia ei ole missään myynnissä? Miksi sinulla ei ole Nokian puhelinta? Etkö saa sellaista ilmaiseksi osana Suomen valtion laajakaistaohjelmaa?

Yliopistolla ihmisten käyttämät puhelimet voi jakaa kolmeen luokkaan: BlackBerryt, iPhonet ja muut ei-Nokialaiset. Syy tähän on simppeli: Nokian puhelimia ei joko löydä mistään tai ne tuntuvat suhteettoman kalliilta.

Oma kännykänkäyttöhistoriani kuvaa hyvin sitä, miksi taskuun päätyy jokin muu kuin Nokia.

Kun aloitin opinnot viime elokuussa, kävin hakemassa Suomesta tuomaani Nokialaiseen SIM-kortin T-Mobilelta. Se on yksi Yhdysvaltojen neljästä suuresta teleoperaattorista. 80 dollarin kuukausimaksua vastaan sai rajattomasti dataa ja riittävästi puheminuutteja sekä tekstareita.

Täkäläisen tavan mukaan sopimukseen kuuluvat minuutit ja tekstiviestit vähenevät myös vastaanotetuista puheluista ja viesteistä.

Kun kerroin koulukavereille liittymästä, sitä pidettiin kalliina. Kampuksen Sprint-kännykkäkauppa myi kahden vuoden kytkysopimuksella BlackBerry-älypuhelinta paljon halvemmalla: avausmaksu 30 dollaria ja kuukausimaksu opiskelijalle 60 dollaria. Liittymä sisälsi rajattomasti dataa, puhetta ja tekstareita.

Joten Noksu meni myyntiin ja tilalle BlackBerry. Kohta kännykän myynyt Sprint-teleoperaattori lähetti minulle tarjouksen: haluaisinko vaihtaa lähes ilmaiseksi uunituoreeseen HTC Hero –puhelimeen, jossa on käyttöjärjestelmänä upouusi Android?­ Totta kai!

Kukaan Yhdysvaltalaisista liittymämyyjistä ei tarjoa tai mainosta aktiivisesti Nokian puhelimia.

Kaksi neljästä suurimmasta operaattorista ei myy niitä ollenkaan, loput tarjoavat käytännössä pelkkiä halpismalleja. Ainoa Nokia älypuhelin on suurimman operaattorin AT&T:n tarjoama E71.

Toki puhelimen voi ostaa muualtakin kuin operaattorin kaupasta. Mutta kun Nokian 5800 –musiikkipuhelin maksaa verkkokaupassa 250 dollaria ja operaattorilta saa vastaavan Applen iPhonen 50 dollarilla., amerikkalainen valitsee todennäköisesti kaikkien tunteman ja halvemman merkin.

Suomalainen kännykkäjätti loistaa oikeastaan vain prepaid-liittymissä. Niissä puhelimen saa käytännössä kaupan päälle. Kaiken tämä jälkeen oli suoranainen ihme löytää MBA-kurssilaisten joukosta kaksi Nokia-käyttäjää.

Tosin luentotauolla jutellessa totuus selvisi: toinen kaveri oli Italiasta ja toinen heppu oli täysiverinen nörtti, joka käytti N95-mallia sen ”tehokkaan prosessorin takia”.

Oli lohdullista kuulla, että jopa jenkkinörtti tietää Nokian olevan sisuskaluiltaan täyttä rautaa. Mutta valitettavasti sillä perusteella ei myydä suosikkipuhelimia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.