lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kännykkä paistaa aivosi

13.9.2010 10:05

Aina silloin tällöin julkisuuteen tulee uutisia kännyköiden mahdollisista säteilyhaitoista. Matkapuhelimen luoman magneettikentän ja radioaaltojen pelätään aiheuttavan syöpää tai käristävän aivoja hitaasti mutta varmasti.

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan kännykkä grillaa aivomme kuitenkin ihan eri tavalla kuin mitä aiemmin on luultu. Jatkuva puhelimen räplääminen jokaisena joutohetkenä voi nimittäin heikentää oppimista ja muistamista, koska aivot eivät saa hetkenkään rauhaa.

University of Californian tekemässä tuoreessa rottakokeessa huomattiin, että eläimet tarvitsivat uuden oppimiseen lepohetkiä. Jos rottaparat eivät saaneet hetkenkään rauhaa koettuaan jotain uutta, niiden aivoihin ei jäänyt tapahtumasta muistijälkeä.

Vain taukoja pitäneet rotat muistivat ja oppivat kokemastaan.

Jokaiselle lienee selvää oman kokemuksen kautta, että yöunet ovat tärkeä juttu. Jos arki sujuu liian vähillä unilla, alkaa yhtäkkiä unohdella ihan tavallisia asioita. Erityisesti oppitunnilla istuminen on unenpöpperössä yhtä tuskaa.

Nyt tämä ilmiö näyttäisi toimivan myös pienemmässä mittakaavassa: aivot tarvitset yöllisen levon lisäksi joutoaikaa myös päivällä.

Kirjoitin tällä palstalla jo vuosi sitten toisesta kalifornialaisessa yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jossa kerrottiin moniajoon kykenevien ihmisten olevan myytti. Opiskelijat, jotka luulivat olevansa lahjakkaita tekemään montaa asiaa yhtä aikaa, olivat testitilanteessa kaikkein tehottomampia.

Yhdessä nämä kaksi tutkimusta paljastavat karusti, kuinka vähän aikaa sitten olemme olleet vielä täysiä metsäläisiä.

Luonnossa juostu lenkki piristää kaupungissa juostua enemmän. Pelkkä istuskelu ja odottelu tekee hyvää ajatuksille. Häly ja jatkuvat virikkeet rasittavat. Taukopelaaminen kännykällä ei piristä eikä musiikin kuuntelu kuntosalilla virkistä.

Teknologia voi kehittyä Mooren lain mukaan supervauhtia, mutta aivomme muuttuvat valitettavan hitaasti. Itse tykkään leikitellä ajatuksella, että olemme teknologian käytössä jonkinlaisella autoilun 60-luvulla.

Silloin kaikki autoiluun liittyvä oli hienoa ja mahtavaa. Kunnon amerikanraudassa oli järjettömästi hevosvoimia, ei lainkaan turvavöitä ja nopeusrajoituksia ei tunnettu.

Helsinkiin suunniteltiin huikeita moottoritiehankkeita, joiden tieltä olisi purettu puoli kaupunkia. Viidesosalla nykyisestä automäärästä tuotettiin nelinkertainen määrä liikenteessä kuolleita. Erityisesti Yhdysvalloissa peltilehmä oli pyhä ja autoilun vastustajat ikäviä hippejä.

Nyt auton tilalla on tietokone, V8:n ja bensan on korvannut prosessori ja 3G. Uuden teknologian hyvyyttä ei saa nytkään epäillä, vaikka jokainen huomaa myös sen huonot puolet. Kaasua vaan ja mobiililaajakaista jokaisen koululaisen kännykkään, jotta ei tule välitunnilla tylsää.

Voisiko Suomi olla ensimmäinen maa, jossa aletaan rajoittaa teknologian käyttöä kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi?


Kirjoittaja tutkii internetin paikallisjournalismia University of Southern Californiassa Los Angelesissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.