Kultamunat tuhoutuvat

Jos olet joskus myynyt kirpputorilla tai verkkohuutokaupassa vanhoja tavaroita, olet varmaan törmännyt "häiritsevään" kauppiaaseen. Joku toinen myy samaa Ultra Bran cd:tä puolet halvemmalla kuin sinä. Tai sitten pöytäsi ostetaan tyhjäksi heti aamusta pilkkahintaan. Lounastauolla huomaat tavaroiden olevan jonkun toisen pöydällä, puolet kalliimmalla.

Nämä kauppiaat ovat nimensä mukaisesti markkinahäiriköitä. He hyödyntävät armotta kokemattomampia myyjiä, jotka eivät tajua käytetyn cd:n tai rikkinäisten levisten todellista arvoa. Olipa heidän toimintansa menestyksekästä tai ei, he onnistuvat vaikuttamaan oleellisesti käytetyn tavaran hintatasoon.

Kirpputorilla nämä häiritsevän bisnesmallin käyttäjät aiheuttavat korkeintaan pahaa mieltä. Isommassa mittakaavassa häiritsevät liiketoimintamallit (disruptive business models) aiheuttavat jättiyritysten konkursseja ja kokonaisten liiketoiminta-alojen uudelleenjärjestelyitä.

Esimerkiksi sanomalehdet lihoivat vuosi vuodelta, koska ne tarjosivat ainoan julkisen markkinapaikan osto- ja myynti-ilmoituksille ja laskuttivat siitä mitä halusivat. Internetin avulla yhdysvaltalainen Craig Newmark tarjosi saman markkinapaikan ilmaiseksi ja onnistui tuhoamaan sanomalehtien kultamunan craigslist.com-sivustollaan.

Sama tapahtui myös lehtien toiselle kivijalalle eli uutisille: yhtäkkiä uutisia oli kaikkialla internetissä ilmaiseksi. Kirpputorille tuomasi farkut olivat menettäneet arvonsa kokonaan, koska kaikilla oli juuri samanlaiset myynnissä.

Sanomalehdet eivät ole ensimmäinen liiketoiminta-ala, jonka toiminnan ydin menettää arvonsa uuden teknologian myötä. Elektroniikkateollisuus on käynyt läpi saman mullistuksen, ja silti alalta löytyy edelleen kannattavaa liiketoimintaa.

Otetaan esimerkiksi jokaisen tietokoneen ytimessä jylläävä prosessori. Se on tehty transistoreista, jotka keksittiin nykymuodossaan 50-luvulla. Aluksi transistori maksoi kympin kappale ja tietokoneet olivat kalliita kapistuksia, joiden käyttöoikeutta piti anoa ja käyttöä jonottaa. Nyt transistoreja saa samalla rahalla kymmeniä miljoonia eli yhden transistorin hinta on käytännössä olematon.

Jos joku tietokonekauppiaista alkaisi hinnoitella koneensa sen mukaan, kuinka monta transistoria sen prosessoreissa on, häntä pidettäisiin hulluna. Käyttäjää ei kiinnosta puolijohteiden määrä vaan se, mitä tietokoneella voi tehdä. Näin tietokoneen alkuaikojen tärkeimmästä osasta on tullut merkityksetön pala piitä.

Samalla tavalla on käymässä myös kustannustoiminnan ytimelle. Yksittäisellä uutisella ei ole mitään arvoa. Sen takia esimerkiksi mikromaksumallit ovat tuhoon tuomittuja: miksi kukaan maksaisi senttiäkään sellaisesta, jonka saa ennemmin tai myöhemmin ilmaiseksi?

Mutta vaikka yksittäinen transistori on menettänyt arvonsa, niitä sisältävää elektroniikkaa myydään enemmän kuin koskaan. Laitevalmistajat voivat paksusti, vaikka ne eivät tee itse yhtään transistoria tai prosessoria.

Osa kokoaa halpahallielektroniikkaa, jonka tärkein myyntivaltti on hinta. Menestyneimmät valmistajat, kuten Apple, rakentavat samoista tarvikkeista niin houkuttelevia laitteita, että niistä voi periä reilua ylihintaa.

Kustantajilla onkin edessään jännittävät ajat. Tuleeko omasta mediayhtiöstä nimetön nyrkkipaja vai kaikkien ihailema edelläkävijä?

Kirjoittaja on opintovapaalla oleva Helsingin Sanomien toimittaja, joka opiskelee USC Annenbergin journalismilinjalla Los Angelesissa Helsingin Sanomain Säätiön stipendillä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi