lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kun bussista tulee kimppataksi

29.8.2010 8:14

Olen jäänyt koukkuun mobiilipalveluihin. En kuitenkaan iPhone-peleihin tai trendikkäisiin paikannuspalveluihin kuten Foursquareeen, vaan aikatauluihin.

Esimerkiksi mökkimatkan Lammi-Helsinki voisi taittaa mukavasti yhdellä bussilla, ilman vaihtoja. Kunnianhimoinen mobiiliaikataulujen käyttäjä ei tyydy tähän, vaan hoitaa reitin käyttämällä bussia, junaa ja bussia. Tähän tarvitaan HSL:n (m.reittiopas.fi), VR:n (mobile.vr.fi) ja Matkahuollon (m.matkahuolto.fi) sähköisiä reittioppaita.

Kun ehkä puolen tunnin suunnittelun tuloksena onnistuu säästämään matkasta varttitunnin, olo on kuin olisi tehnyt uuden ennätyksen jossakin tietokonepelissä. Ja aivan kuten pelissä, välissä tulee tehtyä virhearviointeja ja liikennevälinettä vaihtaessa näet vain bussin takavalot. Mutta se kuuluu asiaan, koska pelissä kuuluu välillä myös hävitä.

Niin hauskaa kuin aikataulujen kanssa leikkiminen onkin lomalla, arkena joukkoliikenne voisi toimia paljon paremmin. Keskiviikon Hesarissa oli uskomattomalta kuulostava juttu Helsingin seudun liikenteen uudesta hankkeesta, jossa bussin voi tilata kännykällä haluamalleen pysäkille.

Täysin automatisoituun järjestelmään kerrotaan kännykän välityksellä matkan alku- ja päätepiste. Sen jälkeen tietokoneet laskevat jollekin lähistöllä olevalle bussille uuden reitin, joka vie sinut ovelta ovelle. Kutsujoukkoliikenteen testikäyttö alkaa 2012, aluksi 15 pikkubussin voimin. Olisi mahtavaa, jos tieteiselokuvalta kuulostava kutsujärjestelmä saataisiin käyttöön. Se ratkaisisi nimittäin joukkoliikenteen suurimman ongelman. Kun pääkaupunkiseudun autoilijoilta kysytään syitä oman auton käyttöön, suurin osa vastauksista korostaa mukavuudenhalua.

Joukkoliikenne ei vie ovelta ovelle ja bussivuoro jää tulematta juuri silloin kun on kiire. Märältä koiralta haiseva ja täysi bussi on tuskin tiukimmankaan joukkoliikennefanin mielestä kovin rentouttava paikka. Hajua lukuun ottamatta nämä ongelmat voidaan korjata teknologian avulla.

Parhaimmillaan kutsujoukkoliikenne olisi varmaankin silloin, kun järjestelmä saa ennakkoon riittävästi tietoa ihmisten liikkumistarpeista. Jos kaikki pääkaupunkiseutulaiset alkaisivat syöttää esimerkiksi päivittäiset työmatkareittinsä järjestelmään, bussien reitit voitaisiin suunnitella todellisen eikä oletetun tarpeen mukaan.

Samalla busseista tulisi moderneja kimppatakseja, joiden tunnelma olisi lähempänä omaa autoa kuin persoonatonta bussia. Ei hullumpi visio joukkoliikenteestä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.