Levy-yhtiöt kusettavat aina

Siinä ne muovilaatikot taas ovat. Sisällä lähes 500 cd-levyä. Tässäkin muutossa ne siirtyvät jälleen avaamattomina yhdestä kellarista toiseen. Muuttomiehinä toimivat kaverit pilailevat, että kiva tavata vanhoja tuttuja (laatikoita) taas tässäkin muutossa.

Mutta eihän niistä raaski luopua. Vaikka kaikki levyt on huolella siirretty iTunesin syövereihin hyvällä äänenlaadulla. Toista kertaa en urakkaan ryhdy.

Enkä välitä kansivihoistakaan, sanat kun löytää nopeammin netistä.

Sitä paitsi olen vähän vihainen levy-yhtiöille, jotka ovat myyneet minulle osan levyistä jo kolmeen kertaan: ensin vinyylinä, sitten cd:nä ja lopuksi remasteroituna cd:nä.

Erityisesti viimeksi mainitut ottavat pattiin. Minähän olen jo ostanut levyn ja muusikot ovat saaneet palkkansa. Minkä ihmeen takia minun pitää maksaa täysi hinta siitä, että joku studiovelho on kääntänyt vuonna 1985 tehdyn hevilevyn potikat asentoon "2008".

Muutenkin levy-yhtiöt tuntuvat aina kusettavan. 90-luvun alussa odotin cd-levyn hinnan laskevan, koska digilevy oli valmistuskustannuksiltaan huomattavasti vinyyliä edullisempi. Turhaan.

Ja nyt yksi biisi maksaa vähintään 99 senttiä, vaikka minä maksan sekä sen kotiinkuljetuksesta (laajakaista) että sen tallennusmediasta (tietokoneen kiintolevy ja iPod). Joku tekee siis todella hyvää bisnestä.

Valitettavasti levy-yhtiöiden pahuudesta ruikuttaminen ei siirrä nurkkaan kasattuja muovilaatikoita mihinkään. Joten tänä keväänä levyt menevät myyntiin.

Mutta missä ne kannattaa myydä? Kirpparilla, huuto.netissä vai viedä suoraan divariin? Ehdotuksia otetaan vastaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi