lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Miten duunari saneeraisi yritystä?

8.6.2009 8:54

Kun oma työnantaja ilmoittaa aloittavansa säästötoimenpiteet, paniikki valtaa alaa. Ja syystä: "säästö" ja "tehostaminen" suomennetaan tässä yhteydessä "irtisanominen" ja "tuotannon siirto muualle".

Johtajat puhuvat myös murroksesta, jonka pitäisi tarkoittaa suurta muutosta toimintatavoissa. Yleensä myös se tarkoittaa irtisanomisia.

Entä jos se tarkoittaisikin oikeasti muutosta ja kulujen karsimista muualta kuin henkilöstöstä. Voisiko jopa henkilöstö miettiä säästökohteita? Eipä muuta kuin tuumasta toimeen ja aloitetaan omasta työpisteestä.

Omassa kuutiossani Sanomatalon kasikerroksessa on aika hienot näköalat yli kaupungin ja työpiste viimeisen päälle. Syntyisivätkö lehdet ja verkkopalvelut vähän halvemmissakin toimitiloissa? Entä jos porukka työskentelisi pääosin kotona tai kaupungilla?

Palaverit pidettäisiin puhelimessa tai tuossa alakerran kahvilassa. Puhelinpalavereita on turha pelätä. Niissä ovat äänessä samat ihmiset – yleensä pomot – kuin oikeissakin tapaamisissa.

Ja powerpointteja osaamme kaikki itsekin lukea tarvittaessa ääneen. Turhia tapaamisia tulisi vähemmän, kun porukan koollekutsuminen olisi vaivalloisempaa.

Puhelimia on pöydälläni kaksi: lankaversio ja kännykkä. Molempien käyttö maksaa.

Suuren osan puheluista voisi hoitaa ilmaiseksi Skypen kaltaisilla nettipuheluilla ja tekstiviestit korvata Messengerin tapaisilla pikaviestiohjelmilla.

Skypellä voi soittaa myös normaalit haastattelupuhelut ja nauhoittaa ne suoraan tietokoneelle, hinta on murto-osa kännykkäpuheluista.

Firman tietokoneita ja verkkoa ylläpitää iso porukka kovapalkkaisia it-ammattilaisia. Entäs jos jokainen vastaisikin itse omasta työkalustaan? Voisi ostaa juuri sellaisen tietokoneen (siis Macbookin) kuin haluaa ja vähentää kulut verotuksessa.

Verkkoyhteydet hoidetaan mokkulalla tai kaupungilta löytyvillä ilmaisilla wlan-yhteyksillä. Nykyiset toimitusjärjestelmät ovat niin fiksuja, että ne osaavat siirtää esimerkiksi sähköpostilla lähetetyn jutun ja kuvan suoraan niille varattuun paikkaan sekä lehteen että verkkoon.

Ja koska lukijoissa tuntuu olevan paljon kielipoliiseja, osalle heistä voisi antaa oikeudet ehdottaa korjauksia tekstiin. Aamun lehti olisi tuhansien oikaisulukijoiden ja asiantuntijoiden tarkastama.

Nyt kyllä alkaa jo melkein huimata: Parisataa Hesarin toimittajaa viipottaisi ympäri kaupunkia läppäreidensä kanssa. Kahviloissa lukijat tulisivat spontaanisti juttelemaan ja melkein jokaisesta naapurustosta löytyisi yllättäen "meidän oma Hesarin toimittaja".

Olisihan se toisaalta myös aika rankkaa. Omat tekemiset olisivat entistä julkisempia, työaikoja ei juuri olisi ja firman taksikorttien kadottua pitäisi kävellä tai fillaroida jopa useiden kilometrin matkoja.

Jos työnantaja ehdottaisi kaikkea edellä mainittua, huutaisin isoon ääneen sitä miten taas revitään tulosta työntekijän selkänahasta. Jos uudistukset mietittäisiin ja testattaisiin työntekijöiden omasta aloitteesta, tuntisin että meitä on kuunneltu ja voin vaikuttaa omaan työympäristööni.

Ajatuksen voi tiivistää Hurriganesin legendaariseen riimiin "It ain't what you do, it's how you do (it)".

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.