lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Pulassa Facebookin kanssa

16.3.2009 1:30

Pari viikkoa sitten aloitin ikävän ihmiskokeen: poistin Facebookista lähes kolmasosan ystävistäni.

Kavereiden kerääminen alkoi vain ärsyttää, ja puolituttujen elämä näytti "fesen" statuksista luettuna aika kummalliselta ja vähän rasittavalta. Koska puolitutut tunsivat todennäköisesti samoin minua kohtaan, päätin tehdä aloitteen.

Ensimmäiseksi deletoin kaikki ne, jotka olen tavannut vain lyhyesti työn merkeissä. Sitten kyytiä saivat kaikki pomot.

Lopuksi poistin tutut, joiden kanssa ei ole ollut juurikaan tekemisissä oikeassa elämässä.

Suurin osa sadasta poistetusta oli ilmeisesti tyytyväisiä tapahtuneeseen. Vain pari ihmistä kiukutteli että "hei sä oot siivonnut mut pois sun kavereista, nyt heti takasin".

Yksi pomo kyseli, että onko meillä jotain kränää vai miksi tuli huutia.

Kun olen kertonut siivousoperaatiostani oikeassa elämässä, moni on tuskaillut kaveriverkostojen mukanaan tuomaa ongelmaa. "En kai mä nyt halua lukea mitä mun eksille kuuluu, ihan kauheeta."

Yhteyttä ei voi kuitenkaan katkaista. Ex-kumppanihan voisi kuvitella, että oikeasti välittää sen edesottamuksista edelleen.

Toki Facebook tarjoaa kaverikohtaisia suodatustoimintoja. Ne tuntuvat kuitenkin vähän koulukiusaamiselta.

Ollaan muka kavereita mutta oikeasti ei kerrota mitä minulle kuuluu tai näytetä lomakuvia, joissa poseerataan niiden a-kategorian kavereiden kanssa.

Melkein kaipaan aikaa, jossa piti valita vain kahdeksan parasta kaveria kännykän pikavalintanumeroihin 2-9. Kukaan kaveri ei nähnyt putoamistaan listalta eivätkä uusien pikavalintojen kohteet arvanneet, mistä lisääntynyt soittelutiheys johtui.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.