Tietokoneet tappoivat autoilun nautinnon

Teknologia on tappanut kaiken huvin autoilusta, sekä ajamisesta että autoista. Ensin tulivat liikennevalot, jotka määräävät liikenteen rytmin kaupungissa. Sen jälkeen tienvarsikamerat, joilla on nollatoleranssi ylinopeudelle.

Lopputuloksena autoilla ajetaan kiltisti jonossa, tietokoneen ohjaamien liikennevalojen mukaan. Taajaman ulkopuolella laitetaan päälle vakionopeudensäädin, jotta ylinopeutta ei tule vahingossakaan.

Navigointilaite ohjaa perille ja kertoo tarvittaessa matkan varrella olevan ABC:n, Mäkkärin tai Alkon sijainnin. Kuskin tehtäväksi jää lähinnä ohjaaminen ja jarruttaminen. Tosin nämä viimeisetkin tarkkaavaisuutta vaativat tehtävät ovat siirtymässä tietokoneen hallittaviksi kalliimman luokan autoissa.

Autoilija on villi ja vapaa vain tv-mainoksissa, joissa ei ikinä näy liikennekameroita tai ruuhkia.

Ajamisen lisäksi myös autoista on tullut tylsiä, tietokoneen ruudulla suunniteltuja ja niiden avulla toimivia yleiskoneita. Ne kulkevat yleensä ottaen luotettavasti ja yhä suurempi osa autoista valmistetaan samoista osista, aivan kuten tietokoneet.

Esimerkiksi Audi on vain eri kohdeyleisölle markkinoitu Skoda, jonka kuorrutukseksi on lisätty kromimuovia ja tuplapakoputket. Autotoimittajien suosima "laatumielikuva" luodaan vaihtamalla kojetaulun diginäyttöön trendikkäämpi fontti ja tunkemalla koriin enemmän äänieristysmassaa.

Mallien väliset tehoerot luodaan keinotekoisesti ohjelmoimalla, joten auton viritykseen tarvitaan rasvamontun sijaan vain sopiva datakaapeli ja läppäri. Rusan Shellillä ei puhuta enää nokka-akseleista ja pakosarjoista vaan ecuista ja teholastuista.

Kun hienosti toimivat autot ja täydellisesti liikenteen rytmittävät ohjausjärjestelmät yhdistetään, autolla ajaminen on suurin piirtein yhtä jännittävää kuin einesruuan lämpiämisen seuraaminen mikroaaltouunissa.

Mikä sitten avuksi, kun nykyauto alkaa maistua huippukokin markkinoimalta mikrokeitolta? Omalla kohdalla kyllästyminen johti siihen, että konepellin alla hyrrää 60-luvulla alkujaan suunniteltu V8. Se on äänekäs, syö paljon ja käy epätasaisesti ravistellen koko autoa. Jo kahdeksankympin nopeus tuntuu kirjaimellisesti kovalta, satanen on jo kaahausta.

Julkisia kulkuvälineitä ja pyörää on tullut käytettyä ihan uudella innolla, koska bensasyöpön auton käyttöä on vaikea perustella millään laskukaavioilla. Tätä myötä myös hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet, koska kilometrejä tulee murto-osa entisestä. Pidemmälle matkalle voi hyvällä omallatunnolla vuokrata tylsän, vähäpäästöisen vuokra-auton.

Jokainen ajomatka on elämys, hyvässä tai pahassa. Käytettyjen osien nettimyymälät sekä vakuutusyhtiön tarjoama käynnistyspalvelu ovat tulleet tutuksi. Ja vaikka rättikaton takalasi irtosi vauhdista eikä musiikin kuuntelua kannata edes harkita metelin takia, ajamisessa on pitkästä aikaa sitä automainoksissa luvattua nautintoa. Ilman diginäyttöjä, sumealla logiikalla toimivaa automaattivaihteistoa tai tietokoneella ohjelmoitavaa tehokäyrää.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi