iPad ei pelasta sanomalehtiä

Eräs internetin hienoimmista ominaisuuksista on se, että yksi ainoa kopio mitä tahansa nettisisältöä riittää meidän kaikkien käyttöön.

Koko maailman nettisurffaajat voivat katsella yhtä aikaa samaa valokuvaa, kuunnella samaa kappaletta tai lukea samaa artikkelia.

Musiikkikappale ei kulu naarmuille, vaikka sitä kuunneltaisiin miljoonia kertoja. Eikä digitaaliseen valokuvaan tule hiirenkorvia tai sormenjälkiä tuhansienkaan hypistelijöiden jälkeen.¨

Yhden kopion ideasta seuraa monia hienoja asioita. Kun uutisjutun kirjoittaja tekee muutoksen alkuperäiseen artikkeliin, se on heti kaikkien nähtävillä. Ilman iltapäiväpainosta, lisäjakelua tai ylimääräistä uutislähetystä. Huono puoli on helppo kopioitavuus: sama uutinen leviää viidessä minuutissa kaikkiin muihinkin uutisvälineisiin. Virheineen.

Tämä johtaa tietysti siihen, että kaikki uutissivustot alkavat muistuttaa yhä enemmän toisiaan. Sekä mainostajien että lukijoiden on vaikea erottaa niitä toisistaan. Mihin ihmeeseen tarvitaan viittä yleisuutissivustoa, joissa kaikissa on samat uutiset? Yksikin kopio riittäisi.

Mediayhtiöiden kriisi muistuttaa monilta osin musiikkiteollisuuden kymmenen vuotta sitten alkanutta syöksykierrettä. Niiden sisältöä eli musiikkia eivät kopioineet saman alan kilpailijat vaan käyttäjät.

Levy-yhtiöt yrittivät estää kopiointia rakentamalla erilaisia suojaus- ja estojärjestelmiä. Osa kokeili omaa verkkomusiikkikauppaa, josta ostetut kappaleet toimivat vain tietyillä soittimilla tai käyttöjärjestelmillä. Jokainen levy-yhtiö uskoi edelleen, että juuri heidän tuottamansa albumit olivat niin ainutlaatuista, että ne houkuttelisivat kuluttajat käyttämään kyseisen yhtiön suojaus- ja maksujärjestelmiä.

Sitten tuli Apple, iPod ja iTunes-musiikkikauppa, joka yhdisti vuonna 2003 kaikki levy-yhtiöt saman verkkokaupan alle. Viidessä vuodessa siitä tuli musiikin suurin myyjä Yhdysvalloissa ja kopioinninestojärjestelmistä luovuttiin.

Tällä hetkellä mediayhtiöt uskovat edelleen, että juuri heidän tuottamansa sisältö on niin ainutlaatuista, että se houkuttelee kävijät maksamaan. Erilaiset "saat lukea kolme artikkelia ilmaiseksi ja sitten joudut maksamaan" -järjestelmät kuulostavat yhtä vierailta kuin vuosituhannen alun kopiosuojatut cd-levyt. Niistä saattoi kuunnella tietokoneella vain muutaman kappaleen, cd-levyä huonommalla äänenlaadulla.

Kustannusala elää siis musiikkialan vuotta 2003. Applen iPad-lukulaitteesta odotetaan iPodin kaltaista pelastajaa, jonka maksujärjestelmä palauttaa vanhat mediatalot niille kuuluvaan loistoon. Valitettavasti uusi, mullistava teknologia yleensä kiihdyttää muutosta, ei pysäytä sitä. iPadista ei ole pelastajaksi.

Musiikkiteollisuudessa yhtiöjärjestelyt, irtisanomiset, kurssilaskut ja konkurssit kiihtyivät iPodin julkaisun jälkeen. Eikä iTunes edes pelastanut cd-myyntiä. Albumien sijaan ihmiset alkoivat ostaa yksittäisiä kappaleita.

Jos sama kehitys tapahtuu media-alalla, vuonna 2017 meillä on yhä harvempia kustannusyhtiöitä, jotka panostavat yhä enemmän yksittäisiin artikkeleihin tai uutisjuttuihin. Ja toimittajia, jotka muistelevat kauhulla kymmenluvun vaihteen kopiointibuumia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi