torstai 23.5.2013 | Lyydia, Lyyli  Onnittele e-kortilla

Sanomalehtien lukeminen näkyy nuorten Pisa-tuloksissa

Lukutaitotestissä ero vastaa lähes 1,5 kouluvuoden edistystä.

2.2.2012 3:00

Tapio Vanhatalo

Aktiivinen sanomalehtien lukeminen näkyy myös kansainvälisessä Pisa-tutkimuksessa, joka mittaa 15-vuotiaiden lukutaitoa sekä osaamista matematiikassa ja luonnontieteissä.

Sanomalehteä useita kertoja viikossa lukevat suomalaisnuoret menestyivät vuoden 2009 vertailussa kaikilla osa-alueilla paremmin kuin nuoret, jotka lukevat sanomalehteä harvemmin tai eivät koskaan.

Lukutaidossa aktiivilukijoiden ja kaikkein passiivisimpien lukijoiden koepistemäärien ero oli niin suuri, että se vastaa lähes 1,5 kouluvuoden edistystä.

Verrattuna edelliseen Pisa-tutkimukseen vuodelta 2006 sanomalehden lukemisen ja lukutaidon välinen yhteys oli kuitenkin jonkin verran heikentynyt.

Sanomalehden lukemista merkitsevämpiä selityksiä lukutaidolle ovat esimerkiksi oppilaan sukupuoli, yleinen kiinnostus lukemiseen ja perheen sosioekonominen tausta.

"Sanomalehtien lukeminen on entistä enemmän yhteydessä lukijoiden yleisempään hyväosaisuuteen. Täytyy myös huomata, että tutkimuksessa tarkasteltiin vain painetun lehden lukemista suhteessa lukutaitoon eikä otettu huomioon sitä, että nuorten lukeminen on siirtymässä osin verkkoon", sanoo yliopistonlehtori Sari Sulkunen Jyväskylän yliopistosta.

Verkkoon siirtymisen vahvistavat myös Alppilan lukion oppilaat Nina Karinoja, 16, ja Iiris Pärssinen, 16, jotka tulivat koulun jälkeen keskiviikkona Helsingin Postitalon kirjastoon lukemaan fysiikan koetta varten ja silmäilivät ohimennen sanomalehtiä.

Molempien tyttöjen kotiin tulee Helsingin Sanomat.

"Luen silti enemmän uutisia netistä, koska se on kätevämpää. Jos joutuisi lukemaan sanomalehtiä aamulla, niin siihen menisi kauheasti aikaa.", Karinoja sanoo.

"Sanomalehdet ovat lisäksi niin hankalan kokoisia. Jos sieltä löytyy joku mielenkiintoinen otsikko ja juttu, niin sitten luen sen."

Pärssinen puolestaan sanoo katsovansa paperisesta lehdestä enimmäkseen vain mainokset.

"Urheilua, lähinnä jääkiekkoa ja lisäksi viihdettä käyn katsomassa ja lukemassa myös sanomalehdestä", sanoo Pärssinen. Hän katsoo lehdestä myös televisio-ohjelmatiedot.

Vaikka suomalaisnuorten painetun sanomalehden lukeminen on vähentynyt, Suomessa luetaan kuitenkin sanomalehteä yhä säännöllisemmin kuin OECD-maissa keskimäärin.

Maantieteellisesti aktiivisimmin lehteä luettiin Itä- ja Länsi-Suomessa ja muuta maata vähemmän taas Uudellamaalla.

Sanomalehden lukemisaktiivisuus ja lukutaito -tutkimuksen on tehnyt vuoden 2009 Pisa-aineiston pohjalta Jyväskylän yliopisto Sanomalehtien liiton tilauksesta.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>