lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Tehtäviä mielipiteen muodostamiseen

1.12.2009 14:28

Mielipidekirjoitus. Mielipidesivuilla lukijat ottavat kantaa asioihin. Myös nuorten kannanottoja julkaistaan mielipidesivujen Nuorten posti -palstalla. Valitse mielipidesivulta juttu tai aihe, johon haluat ottaa kantaa tai vastata. Katso ohjeet mielipidekirjoituksen tekemiseen osoitteessa hs.fi/mielipide.

Tiivistä. Valitse aihe, josta haluat kirjoittaa. Kirjoita mielipiteesi ensin 100 sanaan, lyhennä sitten kirjoituksesi 50 sanaan ja kerro lopulta mielipiteesi 10 sanalla kuin tekstiviestissä.

Väittely. Tutkikaa Helsingin Sanomien mielipidesivuja. Valitkaa sitten aihe tai aiheita, jotka herättävät luokassa keskustelua. Jakautukaa kunkin aiheen kohdalla kahteen ryhmään, toinen puolesta ja toinen vastaan.

Ryhmillä on kymmenen minuuttia aika keksiä perusteluja kantansa tueksi. Tämän jälkeen tehdään väittely niin, että ryhmät esittävät vuorotellen perusteluja kantansa tueksi.

Muu luokka arvioi, miten ryhmät onnistuivat perusteluissaan. Maltettiinko kuunnella myös vastapuolta?

Jaa/ei/poissa. Tutkikaa sanomalehden mielipideostastoa. Lukekaa ääneen kolme kirjoitusta. Muodostakaa jokaisen kirjoituksen jälkeen luokanne kannan asiaan äänestämällä. Ne, jotka kannttavat kirjoitusta nostavat vihreän lapun ja ne, jotka vastustavat punaisen lapun. Oletteko samaa mieltä? Miksi? Miksi ei?

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.