13.2.2012 3:00
Tukholma. Mitä tulee mieleen sanayhdistelmästä Afganistan ja kulttuuri?
Ne tuhotut Bamiyanin Buddha-patsaat ja Khaled Hosseinin Leijapoika-romaani? Ja mielikuva vaiennetuista naisista sinisten kaapujensa alla.
Olosuhteet ovat pitkään olleet karut ja uutiset Afganistanista huonoja. Maan kulttuurihistoria on kuitenkin mitä rikkain. Sijainti silkkitien varrella on vaikuttanut siihen, että alueen herruudesta on taisteltu läpi vuosisatojen.
Menneisyyden loistosta ja myrskyistä saa hyvän pikakertauksen Tukholman Etnografisessa museossa Afganistan – keskellä maailmaa -näyttelyssä.
Norsunluusta, pronssista, kullasta ja lasista valmistettuja esineitä riittää. Vanhin kippo on yli neljäntuhannen vuoden ikäinen, Tepe Fullol -sivilisaation ajalta.
Näyttelyn esineistö on peräisin useista eri kaivauksista, kuten Tillya Tepestä eli "Kultakukkulalta", jonka neuvostoliittolaiset arkeologit kaivoivat talvella 1978 esiin Koillis-Afganistanissa. Paimentolaisasutus ajoitettiin neljän tuhannen vuoden ikäiseksi, ja samoilta sijoilta löytyi kuusi hautaa ensimmäiseltä vuosisadalta ajanlaskun jälkeen. Yhden miehen ja viiden naisen haudoista kaivettiin yli 20 000 esinettä.
Ranskalaiset arkeologit kaivoivat puolestaan Begramissa vuosina 1937–1939 esiin sadoittain Kiinasta, Intiasta ja Rooman valtakunnan ajalta periytyviä ylellisyysesineitä.
Aluksi oletettiin, että löytö oli silkkitien aikaisten kauppiaiden varasto, mutta myöhempi tutkimus on osoittanut paikalla olleen palatsin.
Ranskalaiset arkeologit olivat töissä myös 1960-luvulla, kun Afganistanin pohjoisosassa kaivettiin raunioista kokonaisen kaupungin jäänteet. Sen jäljille päästiin, kun Afganistanin kuninkaalle Zahir Shanille oli esitelty metsästysmatkalla pohjoisessa taltalla muokattu kivi.
Löydetty kaupunki oli 200-luvulla ennen ajanlaskun alkua ollut kreikkalaisen valtakunnan itäisin piste. Paikalliset asukkaat ristivät kaupungin Ai Khanumiksi, Kuurouvaksi, muinaisen uzbekkiprinsessan mukaan.
Afganistan-näyttely on Kabulissa sijaitsevan Afganistanin kansallismuseon kiertonäyttely. Yli-intendentti Sanne Houby-Nielsen näki sen Pariisin Musée Guimetissa vuonna 2006. Ruotsalaisille tarjoutui viime syksynä mahdollisuus tuoda näyttely Tukholmaan suoraan British Museumista Lontoosta.
Hinta ei selviä, mutta aivan pikkurahalla näyttelyä tuskin on saatu. Näyttelyluettelon esipuheessa Houby-Nielsen kiittelee niin ulkoministeri Carl Bildtiä kuin Ruotsin puolustusvoimiakin tuesta ja käytännön avusta. Rahallista tukea on antanut Svenska institutet ja Scania.
Afganistan – mitt i världen. Etnografiska museet, Djurgårdsbrunnsvägen 34, Tukholma, 25. maaliskuuta 2012 asti.
www.etnografiska.se
Helsingin hukattu mahdollisuus? 13.2.2012
Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi