lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Aikuisten taidot pannaan testiin

Tilastokeskus haluaa haastatella yli 5 000 suomalaista kansainvälistä Piaac-tutkimusta varten.

30.8.2011 3:00

Suomalaisten aikuisten taidot pannaan pian testiin uudessa tutkimuksessa.

Jo neljä kertaa on tutkittu suomalaisten 15-vuotiaiden osaamista kansainvälisessä Pisa-vertailussa. Nyt vertailussa ovat ensimmäistä kertaa myös 16–65-vuotiaiden taidot.

Viralliselta nimeltään uusi tutkimus on Piaac eli Programme for the International Assessment of Adult Competencies.

Teollisuusmaiden talousjärjestön OECD:n tutkimuksessa mitataan aikuisten työssä ja vapaa-ajalla tarvitsemia taitoja, kuten lukemista, laskemista ja ongelmien ratkaisua.

"Tehtävissä voi olla sanomalehtien tekstejä ja esimerkiksi etäisyyksiin ja aikatauluihin liittyviä käytännönläheisiä graafisia kuvioita, joita tulee arjessakin vastaan", kertoo professori Antero Malin Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitokselta.

Koulutuksen tutkimuslaitos ja Tilastokeskus vastaavat tutkimuksen toteutuksesta Suomessa.

Haastattelu vie puolitoista tuntia. Tarkoitus on, että kaikki tehtävät tehdään tietokoneella, mutta paperivaihtoehtokin on. Tietojen keruu jatkuu ensi kevääseen asti, ja ensimmäisiä tuloksia on luvassa loppuvuodesta 2013.

Suomesta mukaan on poimittu 5 000 suomenkielistä ja 3 00 ruotsinkielistä vastaajaa.

Otoksessa on työssä olevia, työttömiä, eläkeläisiä ja kotona olevia.

Tilastokeskus korostaa, että jokaisen vastaus on tärkeä, koska otokseen valittuja ei voi korvata toisilla.

Tutkimuksen avulla selvitetään myös sitä, mikä yhteys osaamisella on työllisyyteen ja ansioihin.

Opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd) ja työministeri Lauri Ihalaisen (sd) mukaan siten tutkimuksen avulla toteutetaan myös hallitusohjelman kirjauksia osaamisen ja työelämän parantamisesta.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.