26.9.2011 3:00
Rakennusalan opinnot toivat syksyllä Topi Miettisen, 17, Kuopion Vehmersalmesta Helsingin Herttoniemeen. Miten savolaispoika päätyy Helsinkiin? Eikö rakennusalaa olisi voinut opiskella lähempänä?
Olisi, mutta isompi kaupunki houkutteli. Rakennusala tuntui kiinnostavimmalta.
"Olen pienestä pitäen tykännyt rakennella kaikenlaista, ensin legopalikoilla ja myöhemmin kaikenlaisia majoja."
Oli kuitenkin pienestä kiinni, ettei opiskelupaikaksi olisi valikoitunut kauppaopisto. Silloin hän olisi todennäköisesti jäänyt Kuopioon.
Opinnot Helsingin tekniikan alan oppilaitoksessa ovat alkaneet heti käytännönläheisesti. Teoriaopetusta on kaksi päivää viikossa.
Miettinen on porukan nuorimpia. Osa opiskelukavereista on jo yli 20-vuotiaita.
"Aika harva on tullut suoraan peruskoulusta."
Vanhemmille pojan muutto etelään ei tullut yllätyksenä, sillä Miettinen muutti jo yhdeksäsluokkalaisena pois kotoa Vehmersalmelta Kuopioon.
"Ovat vissiin tottuneet, että muutan aina isompaan paikkaan."
Miettinen asuu Hoasin opiskelijasolussa Kontulassa kahden muun opiskelijan kanssa.
Kotona Savossa hän on toistaiseksi käynyt vain kerran.
Nuoriso-ohjaajaksi Levin juurella 26.9.2011
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi