22.3.2012 3:00
Tietojen kaiveleminen on Anu Nousiaisen, 47, mielestä jutunteon paras vaihe, eikä hän millään malttaisi aloittaa kirjoittamista.
"Tykkään tiedonhankinnasta, penkomisesta. On tylsää, kun se pitää lopettaa", Nousiainen nauraa.
Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja sai keskiviikkona kustannusyhtiö Bonnierin Suuren journalistipalkinnon vuoden journalisti -sarjassa. Palkintoraadin mukaan Nousiainen yhdistää isot teemat koskettaviin yksilöiden kohtaloihin ja hänen tekstinsä ovat huolellisesti rakennettuja sekä hyvin kirjoitettuja.
Nousiaisen ura Helsingin Sanomissa alkoi 22-vuotiaana. Hän on kiertänyt useilla lehden osastoilla ja työskennellyt Aasian-kirjeenvaihtajana. Neljä viime vuotta hän on kirjoittanut Kuukausiliitteeseen.
"Minulle Kuukausiliite sopii, koska olen enemmän feature-tyyppinen toimittaja", Nousiainen kiittelee.
Nousiainen on kirjoittanut muun muassa WinCapita-pyramidihuijauksesta ja Thaimaan sekä Myanmarin rajalla riehuvasta malariasta. Uran vaikein juttu oli kuitenkin tarina Norjan joukkomurhaajasta Anders Behring Breivikistä.
"Ikinä en ole tehnyt niin paljon työtä, että olen saanut haastateltavat kasaan. Ihmiset olivat mieluiten puhumatta."
Jutunteossa kohdatut raskaat asiat jäävät nykyisessä työssä usein painamaan.
"Työt tulevat kotiin, ja ne ihmiset ovat usein mielessä."
Nousiaiselta kysytään usein, miten kauan yhden jutun tekemiseen menee.
"Sitä on vaikea sanoa, koska useimmat meistä tekevät monta juttua yhtä aikaa."
Nousiainen arvostaa sitä, että Kuukausiliitteessä asioiden pitkäjänteinen seuraaminen on mahdollista.
Kirjoittajakursseja Nousiainen ei ole käynyt, mutta kertoo oppineensa paljon kollega Ilkka Malmbergilta.
Kirjailijaksi hän ei kuitenkaan hingu.
"Tykkään journalismista. Maailmassa tapahtuu uskomattomia asioita."
Kulttuuri C 2
Sami Kero otti vuoden lehtikuvan 2011.
POIMINTANeljä muuta palkittua 22.3.2012
Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi