Dadaabin pakolaisleirille tulee nyt ihmisiä joilla ei ole enää ketään

Auttajatkin ahdistuvat

Apua hakevien karmeat tarinat saavat tulkki Muhammad Hassanin joskus itkemään.

Dadaab. Somalin kielen tulkki Muhammad Hassan näyttää kiireiseltä. Hän kulkee pakolaisten joukossa ja johdattaa perheitä toimistoon hyvässä järjestyksessä.

Pölyiselle pihalle johtava punainen rautaportti on äsken avattu, ja juuri Somaliasta saapuneet tulevat odottamaan kirjautumista maailman suurimpaan pakolaiskeskukseen Kenian Dadaabissa. Tulokkaita on tänäänkin satoja.

Valtavan pakolaisleirin pyörittäminen vaatii suuren määrän työntekijöitä: tulkkeja, lääkäreitä, opettajia, ruoan ja tavaran jakelijoita, kuljettajia, hallintoväkeä. HS kysyi auttajilta, mitä he ajattelevat, kun kohtaavat Somalian kuivuuden karkottamia pakolaisia päivästä toiseen.

Hassan, 24, ehtii kertoa, kun aamun alkukiireet on hoidettu, jono on järjestyksessä ja hän on hakenut teetä.

Hän on itsekin pakolainen ja asunut pakolaisleirillä kolmevuotiaasta. Leirille tulevien somalialaisten tulkkina YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n leivissä hän on työskennellyt kolme vuotta. Sinä aikana hän on nähnyt suuren osan Ifon pakolaisleirin tulokkaista. Ifo on yksi Dadaabin kolmesta leiristä.

"Nämä ihmiset ovat niin maassa, niin kärsiviä. Joskus heidän näkemisensä saa minut itkemään", Hassan sanoo tämän kesän tulokkaista.

He ovat hänen mukaansa eri väkeä kuin aiemmin tulleet. "Ennen he eivät olleet niin kärsiviä. Alun perin he pakenivat konfliktia ja asejoukkoja, mutta nyt he pakenevat nälkää."

Nyt Somaliasta pakenee enimmäkseen viljelijöitä ja paimentolaisia.

"Ennen pakolaisia tuli kaupungista, esimerkiksi Mogadishusta. Usein he tunsivat ihmisiä leirillä tai muualla. Heistä jotkut pystyivät lähtemään esimerkiksi Nairobiin tai Yhdysvaltoihin. Mutta nämä eivät pysty, koska eivät tunne ketään."

Pakolaiset kertovat kohtaloista, jollaisista Hassan ei ennen kuullut. Hän mainitsee pari esimerkkiä.

"Tässä eräänä päivänä tuli mies pienen lapsen kanssa ja itki. Hän kertoi matkanneensa vaimon kanssa, joka oli yhdeksännellä kuulla raskaana. Synnytys alkoi matkalla. Heillä ei ollut vettä, ruokaa eikä kätilöä. Nainen ja vauva kuolivat lähellä Somalian rajaa Kenian puolella."

"Kysyin mieheltä, hautasiko hän ruumiin. Hän kertoi, että ei, koska oli niin nälkäinen ja heikko."

"Ja eräät vanhemmat kertoivat jättäneensä osan lapsista matkan varrelle, koska lapset eivät pystyneet enää kävelemään. He jättivät osan lapsistaan pelastaakseen loput lapsensa."

Hän ei syytä maanmiestensä surkeasta tilanteesta pelkästään kuivuutta vaan myös sekasortoa.

"Somalina minusta tuntuu kiusalliselta. Jos somalit saataisiin yhdistymään, he eivät kärsisi tällä tavalla."

Sivummalla kenialainen Issa Harun, 24, valvoo tarvikepakettien jakamista pakolaisille. Hän työskentelee yhdysvaltalaiselle Care-järjestölle.

Harun on huomannut, että nykyään tulokkaista yhä useammat ovat äitejä ja lapsia. "Jotkut ovat jättäneet aviomiehensä Somaliaan."

Harunin valvonnassa pakolaiset saavat perushyödykkeitä. "Usein heillä ei ole mitään mukanaan. Jos he haluavat nukkua, he tarvitsevat maton. Jos he haluavat laittaa ruokaa, he tarvitsevat kattilan."

Saksan valtion GIZ-kehitysyhtiölle työskentelevän kenialaisen sairaanhoitajan Warda Rashidin, 25, mukaan pakolaisten tilanne on hieman parantunut verrattuna parin kuukauden takaiseen.

"Tulevien määrä on hieman pienentynyt, ja auttaminen on tehostunut."

Rashid iloitsee, että esimerkiksi aliravittujen lasten hoito todella tehoaa.

Hän näkee tulokset, koska tapaa lapset heidän tullessaan ja myöhemmin kierrellessään leirissä seurantakäynneillä.

Myös Rashid sanoo tuntevansa myötätuntoa asiakkaitaan kohtaan.

"Mutta ammattilaisena en saa itkeä. He odottavat minulta paljon ja minä huolehdin siitä, että he saavat palvelunsa."

kuvat

Mikko Paakkanen

teksti

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.ulkomaat@sanoma.fi