lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Yhdysvaltojen loputkin joukot lähtevät Irakista vuodenvaihteessa

Bagdad on taas irakilaisten kaupunki

Liikemies, hevikaupan pitäjä, parturi ja kerjäläinen pohtivat tulevaisuuttaan ilman amerikkalaisia.

8.12.2011 3:00

Bagdad. Irakilainen liikemies Muhammed Tabra omistaa Tomorrow Café -nimisen kahvilan Bagdadin rikkaassa Zayounan kaupunginosassa. Hän uskoo huomiseen.

"Uskon, että tilanne Irakissa on parempi kuin missään muussa maassa", Tabra sanoo kahvilansa pöydässä.

Väite on kummallinen. Irakhan on sodasta toipuva maa, jossa eri uskonryhmien tekemät pommi-iskut ovat yhä arkipäivää.

Esimerkiksi maanantaina viisi pommi-iskua surmasi yhteensä yli 20 shiialaista pyhiinvaeltajaa Bagdadissa ja sen eteläpuolella. Terrorismia vastaan laaditut turvatoimet näkyvät kaupungilla. Katujen varsilla on betoniesteitä, jotka suojaavat tärkeitä rakennuksia. Virastoissa ja osassa kaupoista asiakkaat tarkastetaan aseiden varalta.

Mutta tunnetun Tabran liikemiessuvun vesa puhuukin bisneksen näkökulmasta. "Täällä on aivan mahtavat investointimahdollisuudet. Vain turvallisuus on ongelma."

Turvallisuus on Irakissa nyt erityisen ajankohtainen asia, koska Yhdysvaltojen on määrä vetää armeijansa pois vuodenvaihteeseen mennessä.

Vetäytyminen on jo loppusuoralla. Päätukikohta Camp Victory ja siihen kuuluva diktaattori Saddam Husseinin aikainen al-Faw-palatsialue Bagdadissa luovutettiin irakilaisille viime viikolla.

Talvisen kolean pääkaupungin kaduilta ei enää löydä amerikkalaista etsimälläkään, ellei sitten mene tarkoin suojatulle hallintovyöhykkeelle.

Parin korttelin välein pysäköidyt amerikkalaiset humvee-sotilasautot on maalattu Irakin poliisin sinivalkoisiin väreihin, ja niiden ympärillä päivystää irakilaisia poliiseja.

Kukaan ei vielä tiedä, saavatko irakilaiset omin voimin pidettyä herkän tilanteen hallinnassa. Pääkaupungissa turvatoimet ovat tiukat, mutta varsinkin Länsi-Irakissa terroristit häärivät vapaammin.

Tilanne on joka tapauksessa paljon parempi kuin uskontoryhmien välisen teurastuksen huippuvuosina 2006–2007, jolloin pommit ja muut terrori-iskut tappoivat ihmisiä päivittäin.

Tabran mukaan amerikkalaisten lähtö vaikuttaa jo nyt. Liikemiehet ovat jäädyttäneet suunnitelmansa ja isot investoinnit. He odottavat, miten turvallisuus kehittyy, kun amerikkalaiset ovat lähteneet.

"Itse panin suunnitelmani jäihin jo kuukausi sitten", Tabra sanoo.

Bagdadissa asuu lähes kuusi miljoonaa ihmistä, ja elämä on päällisin puolin kuin missä tahansa suurkaupungissa. Kaupat ovat auki, ja ravintoloissa ja kahviloissa on ihmisiä. Autot ruuhkauttavat kadut aamuisin ja iltapäivisin.

Keskustassa Karradan kaupunginosassa Hamid Challoob pitää liikettä, jossa myydään metallibändien fanipaitoja. Metallican, Slayerin ja Iron Maidenin paitojen joukossa on myös satanismin kanssa leikkivä ruotsalainen Marduk sekä suomalaiset Nightwish, HIM ja Children of Bodom. Eikö tämmöinen kauppa ärsytä islamisteja?

"Minulla ei ole ollut mitään ongelmia. Uskonnolliset ihmiset eivät edes tunne noita bändejä", Challoob sanoo.

Läheisessä parturiliikkeessä on hiljaista. Yksi partureista levittää lattialle rukousmaton ja alkaa kumarrella puolenpäivän rukousta. Kolme muuta istuskelee.

Parturi Mahmud Abdullahab alkaa asiakkaiden puutteessa siistiä kollegansa ja veljensä Kararin hiuksia. Ainahan kampausta voi parannella.

Mahmud Abdullahab ei ole yhtä innoissaan Irakin tulevaisuudesta kuin liikemies Tabra. "Minä haluaisin muuttaa ulkomaille. En ole tyytyväinen tilanteeseen", hän sanoo.

Hän asui Syyriassa, kun uskonnollinen väkivalta oli pahimmillaan. Silloin Irakissa oli vaarallista olla parturi. Sunnien al-Qaida-terroristijärjestö tappoi heitä, koska he leikkasivat ihmisten partoja ja tekivät länsimaisia kampauksia.

"Terroristeja on yhä, mutta he eivät vaikuta työhömme", Abdullahab sanoo.

Turvallisuuden kehittymistä hän kuvailee niin, että kun vuosien 2006–2007 aikoihin ihmiset pysyttelivät sisätiloissa jo kahden jälkeen iltapäivällä, nyt hänen kotikadullaan on ihmisiä vielä yölläkin.

Monille terrorismi ei ole päällimmäinen huoli.

"Uskon, että tilanne täällä pysyy samana, mutta minun tilanteeni huononee", sanoo mustaan abaya-kaapuun pukeutunut neljän lapsen äiti, joka istuu kadulla kerjäämässä. "Tulen vanhaksi ja alan olla väsynyt."

Nainen on 45-vuotias. Perhettä elättänyt aviomies katosi joskus sen jälkeen, kun Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin vuonna 2003.

Nainen ei ehdi kertoa nimeään, ennen kuin lähellä partioivat poliisit alkavat kiinnittää huomiota HS:n kameraan. Tulkkina toimivan bagdadilaistoimittajan mielestä kannattaa lähteä nopeasti, jos ei halua putkaan.

Irakissa on periaatteessa sananvapaus ja ihmisiä saa haastatella, mutta tätä eivät kaikki Bagdadin poliisit tiedä.

Helsingin Sanomat | hs.ulkomaat@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.