Elämän valttikortit ja lusikat

Miika Pelkonen saa leivän pelikorteista. Joskus pitää myös taivutella ruokailuvälineitä.

Taikurilla on ammatti, jossa pitää huijata ja valehdella. Mutta miten se onnistuu, kun yleisönä on 3 500 taikuria, jotka tietävät kaikki metkut?

On helmikuun 19. päivä vuonna 2011. Miika Pelkonen odottaa lavan takana vuoroaan korttitaikuuden EM-finaalissa Blackpoolissa.

Hän on valmis. Kahdeksan minuutin show on treenattu, videoitu ja analysoitu ilmaiskeikoilla vanhainkodeissa ja kirjastoissa.

Finaalissa Pelkosella on vielä ässä hihassaan: hän kävelee yleisön luo ja lainaa korttipakan yhdeltä taikurilta.

"Keksin menomatkalla lentokentällä, kuinka esitys onnistuu lainapakalla. En ajatellut sitä silloin sen enempää, mutta taikuripiireissä siitä nousi kohu", Pelkonen sanoo.

Korttipakkoja ei taikapiireissä lainailla, mutta temppu osoittaa, että Pelkosella ei ole mitään salattavaa. Kisassa hän tekee myös temppuja, joita kukaan ei ole aiemmin nähnyt.

Kun finaali päättyy, Pelkonen on Euroopan mestari.

Pelkonen on nyt 22-vuotias, mutta elättänyt itsensä taikuudella jo viisi vuotta.

Hän esiintyy pääasiassa yritystilaisuuksissa. Keikkoja on vuodessa 60–80. Muita töitä hän ei ole juuri tehnyt.

"Kerran olin kesätöissä, mutta sielläkään en tehnyt paljon mitään. Tajusin jo silloin, ettei tavallinen työ sovi mulle. Taikurina minulla on vapaus tehdä mitä haluan ja miten haluan."

Pelkonen on voittanut Euroopan mestaruuden lisäksi useita Suomen mestaruuksia ja yhden Pohjoismaiden mestaruuden. Tänä vuonna hänet valittiin Suomessa Vuoden taikuriksi.

Kaikki alkoi varkaudesta – tai pehmennetään vähän: luvattomasta haltuunotosta.

Jouluna 1998 Pelkosen pikkuveli sai pukilta laatikon, jossa oli taikurinvälineitä lapsille. Nelivuotias nassikka ei lahjasta päässyt nauttimaan, koska isoveli otti ja vei sen.

"Tiesin Iiro Seppäsen ja David Copperfieldin, ja taikuus oli alkanut kiinnostaa. Eikä pikkuveljeä haitannut."

Pelkonen alkoi rampata kirjastossa taikakirjoja etsimässä. Yksi niistä oli ylitse muiden: Reijo Salmisen Taikuutta.

"Hyvinkäällä huhutaan, ettei sitä ole vieläkään palautettu kaupunginkirjastoon", Pelkonen sanoo ja virnistää.

Koska kirjoissa kerrottiin, että esiintyäkin pitäisi, Pelkonen meni pyytämään keikkaa entiseen päiväkotiinsa.

Kun hän esiintyi 14-vuotiaana koulun juhlassa, sana alkoi kiiriä. Pian Pelkonen taikoi itselleen taskurahat lasten syntymäpäivillä Hyvinkäällä.

Aluksi Pelkonen teki kaikenlaisia taikatemppuja. Kortit ottivat hänestä vallan Kouvolan taikapäivillä, joilla esiintyi vuonna 2007 espanjalainen taikurilegenda Juan Tamariz.

"Vanha mies farkuissa pystyi vetämään kaksi tuntia korttitaikuutta niin, ettei se missään vaiheessa toistanut itseään. Se oli mieletön elämys ja muutti ajatteluni."

Pelkonen oli aiemmin muiden tapaan kertonut vitsejä ja taikonut ohessa. Nyt hän halusi rakentaa esityksen pelkän taikuuden varaan ja kehittää omia tekniikoita ja temppuja.

Pelkonen myös riisui esityksensä taikurikliseistä, laatikoista, silinteristä ja pupuista.

"Olen liian laiska roudaamaan, joten käytän tavallisia esineitä, kuten kortteja. Taivuttelen esimerkiksi lusikoita Uri Gellerin tyyliin."

Pelkonen alkoi harjoitella myös mentalismia, ajatustenlukutaikuutta.

"Korttitempuissahan on usein näitä 'ajattele tiettyä korttia' -juttuja. Huomasin, että ihmiset käyttäytyvät lavalla hämmästyttävän samalla tavalla. Se sai kehittämään uusia ideoita esityksiin."

Pelkonen näyttää tempun, jossa on aimo annos ajatustenlukua. Hän ojentaa korttipakan kuvapuoli alaspäin.

"Mieti, minkä värinen päällimmäinen kortti on. Jaa sitten kortit tuntemuksesi mukaan kahteen pinoon, toiseen punaiset ja toiseen mustat."

Mätän kortteja kasoiksi sattumanvaraisesti: yksi tuohon, kolme tuohon. Lopulta kortit ovat pöydällä kahdessa pinossa. Kun pinot käännetään, vasemmassa on pelkkiä punaisia kortteja ja oikeassa mustia.

Miten ihmeessä. . .?

Pelkonen virnistää, mutta hän ei suostu paljastamaan salaisuuttaan.

"Älä koskaan selitä mitään. Ystäville ei tarvitse, eivätkä vihamiehet kumminkaan usko."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.tanaan@sanoma.fi