Hapan ja makea Saksa

Hollantilainen Essersin perhe valmistautui jalkapallo-otteluun kertomalla, mikä saksalaisissa on vikana.

Kerkrade. Auto kiertää liikenneympyrän muutaman kerran.

"Hollannissa, Saksassa, Hollannissa, Saksassa", Frenk Essers huudahtelee ratin takaa.

Maa vaihtuu aina, kun puoli kierrosta on ajettu. Sosiaalityöntekijä Essers ajelee Euroopan ytimessä Hollannin Kerkradessa. Pikkukaupunki jaettiin kahtia Napoleonin sotien jälkeen 1815, ja toinen puoli jäi Saksalle.

Liikenneympyrä katkaisee ikivanhan kadun nimeltä Nieuwstraat, jonka keskiviivaa raja seuraa. Kadun tarina on kuin tiivistelmä Euroopan yhdentymisestä, jossa Saksa oli naapureilleen ensin vihollinen, sitten kumppani ja lopulta talouden veturi.

1900-luvun alkupuoliskolla Nieuwstraatin halkaisi pitkittäinen muuri. Esimerkiksi tupakkaa salakuljetettiin maasta toiseen heittämällä. Tiilitalojen portailla oltiin valmiina ottamaan kiinni.

Kun Suomessa matkailleen Frenk Essersin Timo-poika syntyi vuonna 1988, kadun keskellä kulki enää vaatimaton betonieste. Sekin hävisi 1990-luvun alussa EU:n ja Schengenin tieltä.

Nyt rajaa ei näe. Kerkrade ja kaupungin saksalainen puolisko Hertzogenrath tekevät yhteistyötä niin bisneksessä kuin hallinnossakin.

23-vuotiaaksi kasvanut Timo Essers työskentelee saksalaisyrityksessä ja puhuu kieltä sujuvasti. Essersien äidinkieli, Limburgin murre, ei sekään ole kaukana saksasta.

Silti olisi virhe kuvitella, että perheellä olisi itänaapurista vain hyvää sanottavaa. Varsinkaan nyt, kun edessä on kohtaaminen.

"Ei sillä ole väliä, että kyseessä on ystävyysottelu. Saksalaiset haluavat aina voittaa. Eivätkä he ikinä, ikinä luovuta", Frenk puuskahtaa.

Hollannin ja Saksan jalkapallomaajoukkueet pelaavat illalla pitkästä aikaa toisiaan vastaan.

Niin kuin Suomenkin eduskuntavaalit vihjasivat, kansallismielisyys näyttää taas vahvistuvan Euroopan joka kolkalla, usein eurooppalaisuuden kustannuksella.

Hollantilaiset äänestivät EU:n perustuslain nurin kansanäänestyksessä vuonna 2005, ja uuteen äänestykseen saatetaan joutua ehkä piankin. Saksan Angela Merkel on toistellut viime päivinä, että eurokriisistä selviäminen vaatii EU:n sääntöjen tiivistämistä.

Tämä tarkoittaisi EU:n perustuslain raunioille kyhätyn Lissabonin sopimuksen avaamista. Hollantilaisten pitäisi jälleen kysyä itseltään, ovatko he valmiita luovuttamaan kansallisvaltionsa valtaa Brysseliin – ja Berliiniin. Vastaus saattaisi olla "ei".

Esserssit epäilevät kaikenlaisia valtioliittoja jo kotipaikkansa vuoksi. Kerkrade on ehtinyt kuulua historian saatossa myös Espanjalle, Itävallalle ja Ranskalle.

Frenk pysäköi harjakattoisten punatiilitalojen eteen. Talot ovat vieri vieressä, kuten tiheään asutussa maassa on tapana. Yhdessä niistä on illallinen katettuna. Lihapataa on haudutettu tunteja, ja siinä yhdistyvät omenan makeus ja etikan happamuus.

Keittiön suojissa voi puhua rauhassa pahaa saksalaisista. Frenk aloittaa kertomalla maailman lyhyimmästä kirjasta nimeltä "Saksalainen huumori kautta aikojen". Vaimo Helma Essers taas muistelee puhelinpalvelutyönsä penseitä saksalaisasiakkaita sekä muutamaa niin itsetietoista turistia, että heille oli pakko neuvoa väärä tie.

Kuin selitykseksi Helma kaivaa esiin kellastuneen henkilötodistuksen, josta katsoo vakava mies: isoisä. Kun Saksa miehitti Hollantia vuosina 1940–45, ei Nieuwstraatilla kannattanut käyskennellä ilman natsien antamia papereita. Yhdessä kadun taloista komensi Gestapo.

Hollannissa muistellaan usein miehitystä. Pahin oli viimeinen talvi. Saksalaiset katkaisivat huoltokuljetukset, ja nälkään kuoli arviolta 18 000 hollantilaista. Tulppaaninsipulitkin kelpasivat ruuaksi.

Timo Essers juo pöydässä vahvaa belgialaista olutta. Hänen mielestään saksalaisten suurin ongelma on liika auktoriteettien kunnioitus: omat oikeudet unohdetaan, kun herra johtaja käskee.

Poika on silti vanhempiaan sovittelevampi. "Miehityksen todelliset uhrit ovat kuolleet", hän toteaa.

Nuori mies itse opetteli sotimaan etelänaapuri Belgiassa. Palkka-armeijassa vierähti koulujen jälkeen neljä vuotta.

Timo muistaa, kuinka varovasti koulussa kerrottiin historiasta. Ennen ensimmäistäkään natsimainintaa opettaja painotti, että kaikki saksalaiset eivät ole pahoja.

Sen Timo tietääkin. Hän piipahtelee Nieuwstraatin toisella puolen vähän väliä ystävien luona ja baareissa. "Jos olkapäät sattuvat tungoksessa törmäämään, sanotaan 'entschuldigung' [anteeksi]."

Gouda-juustojen päättäessä aterian myös isä-Frenk suo tunnustusta yhteiselle Euroopalle. Hollanti tarvitsee Saksaa. Itänaapuri on maan tärkein kauppakumppani, ja myös Saksan vienti muualle maailmaan hyödyttää Hollantia rannikon suurten satamien vuoksi. Frenk ei tosin ole vakuuttunut, tarvitaanko yhteistyöhön euroa.

"Euroopan maiden olisi ensin pitänyt ratkaista sisäiset ongelmansa. Belgiassa ei esimerkiksi ole vieläkään hallitusta."

Ruuan jälkeen alkaa lämmittely, sillä kohtaaminen lähestyy. Frenk laskee pöydälle lehtileikkeitä tursuavan kansion ja tekee ristinmerkin. Hetken häivähtänyt Eurooppa-henki hyytyy.

Kansion leikkeet ovat EM-kesältä 1988. Hollanti voitti Saksan välierässä ja eteni mestaruuteen asti. Kansallistunne läikähti yli. "Jalkapallo on sotaa", Hollannin valmentaja tiivisti. Yksi pelaajista pyyhki Saksan pelipaidalla takapuoltaan.

Frenkille voitto Saksasta oli ihme-elämys. Isä haki baarista kolme 50 litran oluttynnyriä ja kutsui koko korttelin juhliin. Timo oli Helman kohdussa, mutta tulevan äidinkin oli pakko vähän maistaa. Nieuwstraatilta kaikuivat tööttäykset ja provosoivat huudot.

"Ero vuoteen 1945 oli se, että ihmiset olivat nyt terveitä ja hyvissä voimissa. Se oli tunneräjähdys."

Syksyn 2011 ottelu ei kuitenkaan muistuta vuoden 1988 riemujuhlaa. Saksalaiset pelaavat saumatonta syöttöpeliä ja tekevät kolme erittäin hienoa maalia. Tunnelma Nieuwstraatin varren baarissa nuupahtaa.

Frenk myöntää vastustajan paremmuuden, joskin lisäten, että tuomari ja onni olivat taas saksalaisten puolella.

Helsingin Sanomat | hs.ulkomaat@sanoma.fi