20.2.2012 3:00
"Guggenheim pois ja lisää lumiauroja tilalle!" huutaa vihainen nainen Hämeentiellä.
Kiukuttaahan se, kun jalkakäytävä on poikki ja kävelijät joutuvat koukkaamaan sohjoisen autotien kautta. Väylän on tukkinut huoltoyhtiön lumiaura, jonka on saartanut lumivalli.
Sunnuntaina helsinkiläisten laskiaisen viettoa haittasivat sankka lumipyry, tielle kinostunut lumi ja navakka tuuli.
"Punavuori on kaikkein kamalin alue. Siellä kadut ovat aina tukossa, koska aura-autot eivät yksinkertaisesti mahdu liikkumaan niin ahtailla teillä. Muualla kaupungissa onkin sitten helpompaa", pohtii Suvi von Essen. Hän on palaamassa tyttärensä Julia von Essenin kanssa Koffin puiston laskiaisriehasta.
"Siellä ei ihmisiä tuntunut lumisade haittaavan. Keli on ihan mukava verrattuna kylmiin pakkasiin", von Essen sanoo.
Kallion kulmilla kadut ovat autiot. Tien vierustoille pysäköidyt autot ovat saaneet päälleen sankan lumipeiton, eikä kävelijöitäkään juuri näy.
Siksi Toisen linjan ja Wallininkadun kulmassa juoksutrikoissaan harppova mies pistää silmään. Velvollisuudentunto ajoi Raoul Blomfeltin myräkän selkään lenkille.
"Päätin, että lenkille lähden, oli keli mikä hyvänsä. Huomenna alkaa hiihtolomaviikko, nyt on pakko tehdä viikon treenit", Blomfelt sanoo silmiään siristäen. Niitä pistelee vaakasuora lumisade.
Häntä lumentulo ei haittaa, vaikka lumi tekee lenkkeilystä raskasta.
"Kahden lapsen isän on pakko urheilla silloin, kun on aikaa ja sopiva hetki", hän sanoo ja jatkaa matkaa.
Kaupunkilaiset joutuivat sunnuntai-iltana lumitöihin. Monien mielestä lapion varteen oli kuitenkin mukavampi tarttua vapaapäivän iltana kuin kiireessä viikon ensimmäisenä arkiaamuna.
Ullanlinnassa Heidi Jonasson ja Teemu Tertsunen urakoivat yhdessä. Lopulta, vajaan puolen tunnin työn jälkeen, luminietosten peitosta paljastui auto.
"Mieheni tuntien auton kaivaminen lumipenkasta pikkukengissä ja puvussa ei ole kovin miellyttävä homma", sanoo lapion varressa rehkivä Jonasson.
Samalla hän arvelee, että keli ei hetkeen muutu paremmaksi.
"Lumityö saattaa olla edessä myös maanantaiaamuna."
Laivurinkadulle kotiin saapuu Jere Sillanpää. Takapenkiltä ulos kampeavat lapset on puettu lumitamineisiin.
"Olisin ollut autoilematta, jos olisi voinut valita. Matka Espooseen ja takaisin sujui normaalia hitaammin".
Lumipyry vain lisäsi riemua laskiaisriehoissa 20.2.2012
Leppoisaa mummolatunnelmaa 20.2.2012
Teknoa ja hurjia laskuja Alppipuistossa 20.2.2012
Jännittävä yhdistelmä kulttuuria ja kuntoilua 20.2.2012
Koffin puisto hersyi kylätunnelmaa 20.2.2012
Pulkkalainaamo, leikitystä ja ohjausta 20.2.2012
Tänään on mainio ulkoilusää, huomenna taas pyryttää 20.2.2012
Suuri osa sivuteistä on yhä auraamatta 20.2.2012
Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi