Homot esiin

Näyttelijä tekee työtään kropallaan ja koko identiteetillään. Miten hetero näyttelee homoseksuaalia?

Verkkosukat!

Helsingin Kaupunginteatterin Lainahöyhenten Santeri Kinnunen ja Kansallisteatterin HOMO!n Seppo Pääkkönen, molemmat heteroita, ovat keskustelleet tunnin verran homoroolien tekemisestä. Fiksusti ja kohteliaasti, ilman suuria intohimoja.

"Muoto riippuu siitä, missä kontekstissa se homous esitetään, ikään kuin että missä maassa näytellään."

"Jos teksti tai esityksen alku on tehnyt yleisölle selväksi, että henkilö on homoseksuaali, sitä ei tarvitse enää hartiavoimin puristaa näkyviin. Silloin kysymys on enemmänkin ajattelusta sekä vuorovaikutuksesta näyttelijöiden välillä."

Kliseisiä homoja ja naisiksi pukeutuvia miehiä pidetään (muka) hauskoina, koska siihen kanavoituu heteromiehen hämmennys ja pelko oman seksuaalisuutensa eri puolten edessä, syöttää toimittaja.

Näyttelijät nyökkäilevät vaisusti.

Kunnes päästään käytäntöön.

"Sukkahousut on muuten yllättävän mukavat", Kinnunen tokaisee. Hänen rooliinsa homoseksuaalina transvestiitti Zazana kuuluvat myös naisten vaatteet.

"Ihan käsittämättömästi sellanen verkkosukkakin sitoo lämpöä", intoutuu perhokalastusta harrastava Pääkkönen. Hän kertoo hankkineensa verkkosukkikset kahluuhousujensa alle.

"Mulla on kato denieriä sen verran siinä, ettei säärikarvat näy", Kinnunen jatkaa. "Semmoset lycrat. Napakka korsetti on myös hyvä, varsinkin kun laulaa. Korkeat ja hiljaiset äänet tulee sen kanssa paljon helpommin."

Lähemmäs kymmentä eri roolia karnevalistisessa HOMO!ssa näyttelevä Pääkkönen sadattelee saappaita, joita hän joutuu käyttämään Tom of Finlandina: "Ne oli alkuun ihan äärimmäisen kivuliaat. Sitten venytettiin. Nyt ei satu enää kauheasti. Mutta jumalauta sitä huutoa kulisseissa, kun nopeimmat vaihdot kestävät puoli minuuttia, esimerkiksi täydestä jääkiekkovarustuksesta kokopukuun . . ."

"Vaihdoissa tulee hiki. Ja ristiselkä oli keväällä ihan jumissa piikkareista!", puuskahtaa Kinnunen.

Santeri Kinnunen on tehnyt monta mekkoroolia – ennen Lainahöyheniä mm. Producers, Cabaret, Piukat paikat – jotka hänen omasta mielestään ovat kaikki erilaisia.

"Zaza on parhaat päivänsä elänyt", Kinnunen selittää roolihenkilöään, "tällainen burleskihahmo, jonka ei ole tarkoituskaan olla kauhean viehättävä. Sehän on karikatyyri, nainen potenssiin 17. Tarkoitus on provosoida, niin kuin drag show'n yleensäkin."

"Sitten on se privaattipuoli, kotihomo ja oikea rakkaus. Kabareessa roiskiminen isolla telalla on tietenkin helpompaa, muuten on oltava tarkkana, ettei tee liikaa, mitään päälle liimattua tai alleviivattua."

1970-luvulla kirjoitettu Lainahöyhenissä on viihteellisyydestään ja koomisesta ilottelustaan huolimatta rakkaustarina sekä kertomus siitä, minkälaisia voltteja homoseksuaalien on pitänyt ja monin paikoin edelleen pitää heittää tullakseen hyväksytyiksi.

"Meillä on siinä Pertti Koivulan kanssa muutama oikein kaunis duetto. Pikkuhiljaa on rakennettu sitä vakavampaa suhdetta. Ei se mitään pelkkää vitsinheittoa ole."

Kun Kinnunen näkee kuvan Seppo Pääkkösestä Tom of Finlandina, hän ilahtuu: "Meillä on Zazan pukuhuoneessa useita Tompan kuvia, meillähän on paljon alan miehiä tanssijoina. Ja ohjaaja Neil Hardwick sai tuollaisen nahkalakin ensi-iltalahjaksi. Komeet on vehkeet!"

Pääkkönen ei muista näytelleensä hameessa, mutta homorooleja hänkin on tehnyt.

"Kyllä sen kuvan ihmisestä pitää olla aito ilman, että roolihenkilön ja katsojan väliin tulee mitään ylimääräistä", hän pohtii. "Onhan siinä se pelko, että pystynkö vapauttamaan itsestäni jonkin sellaisen puolen, päästämään oman viehättävyyteni näkyviin enkä vain tekemään ulkoisesti ja kapeasti jotain piirteitä."

"Jos näyttelee intiimiä suhdetta, johon kuuluu fyysistä läheisyyttä, esimerkiksi suutelemista, pitää olla ehdoton luottamus vastanäyttelijään. Niistä voi tulla kynnyskohtia: miten paljon uskaltaa, miten paljon sietää, miten pitkälle asioita voi viedä." Pääkkösen mukaan siinä saatetaan tulla hyvin lähelle erilaisia rajoja.

"Sitten kun hommat on sovittu, sitten suudellaan, ei siinä sen kummempaa. Pussaanhan mä joskus miehiä kännipäissänikin!"

Näyttelijän työtä on esittää muuta kuin on.

Kuitenkin kun hetero näyttelee heteroa tai homo homoa, hänen ei tarvitse erikseen ajatella seksuaalisuuttaan ja sen esittämistä – tai sen piilottamista.

Näyttelijöiden mukaan seksuaalisuus on olennainen osa työtä, jota tehdään koko identiteetillä, niin ruumiilla kuin sielullakin. Omasta poikkeavaa seksuaalisuuttakaan ei tarvitse erikseen kannatella, jos rooli on kiinnostava, sitä harjoitellaan tarpeeksi, ja esitettävä henkilö kaikkine ominaisuuksineen ehtii mennä nahkoihin.

"Näyttelijä käyttää sensuaalisuuttaan koko ajan", Kinnunen ja Pääkkönen sanovat miltei yhdestä suusta. "Se liittyy kaikkeen: elekieleen, näyttämöllä olemiseen, erilaisten puolien löytämiseen itsestä, kontaktiin, itsensä 'myymiseen' yleisölle. Paljon puhuttu karisma on pitkälti juuri seksuaalista tietoisuutta ja itsetuntemusta."

Julkihomoja tai -lesboja on näyttelijöissä kuitenkin vähän.

"Jos on pystynyt tekemään kaikenlaisia rooleja, ei ehkä halua kaventaa mahdollisuuksiaan ja työtilaisuuksia tulemalla julki sellaisen asian kanssa, joka mahdollisesti jossain tulkittaisiin rajoitukseksi", Santeri Kinnunen arvelee.

Niinpä näyttämöillä ja valkokankailla nähdään paljon enemmän homoja, jotka esittävät heteroa kuin heteroita, jotka esittävä homoa. Rooleja, joiden homoseksuaalisuus olisi aiheen sijasta vain ominaisuus muiden joukossa, ei vieläkään ole monta.

Paljon on katsojan silmässä, ja asenteissa.

Ecce homo – katso ihmistä. Mitä näet?

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi