keskiviikko 19.6.2013 | Siiri  Onnittele e-kortilla

Lumilautailu

Ihailtu ja inhottu Shaun White

Suuri yleisö rakastaa lumilautailun kalifornialaista supertähteä, mutta sisäpiiri voi olla toista mieltä.

19.2.2012 3:00

WWD Condé Nast

OSLO. Lumilautailun MM-kisoista Oslosta puuttuu yksi iso nimi. Tämä nimi onkin sitten melkein suurempi kuin koko laji.

Shaun White herättää ihailua ja inhoa.

Supertähti Shaun Whiten maine on kaikkialla, mutta miestä ei näy missään.

Yhdysvaltalainen White kilpailee harvakseltaan, ja silloinkin hän pysyttelee omissa oloissaan.

"Kukaan ei pidä Shaun Whitesta. Hän ei laske muiden laskijoiden kanssa vaan omassa paipissaan Coloradossa", Oslon MM-kisojen norjalainen vapaaehtoistyöntekijä suorastaan tuhahti.

Niin, Whitella on kaikkea, oma superpaippikin, jonka sponsori rakensi hänelle. Suomessa ei ollut moneen vuoteen yhtään kunnon lumikourua.

Lisäksi Whitella on pitkät, tuuheat hiukset, kaksi halfpipen olympiakultaa, eniten X-Gamesin kultamitaleita ja moninkertaiset miljoonatulot muihin lumilautahuippuihin verrattuna.

Ja hirveä voitontahto. Juuri White ja hänen kunnianhimonsa ovat suuri syy siihen, että lumilautakisojen taso on noussut hurjasti viime vuosina.

Voitontahdon varjopuolena on sitten todella painava synti: White saattaa kiukutella voittajalle, jos hän joskus harvoin häviää.

Sellaista käytöstä ei lumilautailukulttuurissa oikein suvaita.

Oslon MM-kisoissakin lautailijat vain hurraavat ja hihkuvat kilpailijan hyvälle suoritukselle, vaikka tämä menisi tuloslistalla edelle ja aiheuttaisi tuhansien eurojen tulonmenetykset.

Lumikourussa White kuitenkin vakuuttaa. Jopa Whitea inhoava vapaaehtoistyöntekijä katsoi ihaillen amerikkalaisen laskun X-Gamesin superpipessa Aspenissa.

White sai arvostelutuomareilta ennätykselliset ja täydet 100 pistettä ja yleisö mitä halusi.

"Kyllähän ihmiset tulivat X-Gamesiin katsomaan juuri Whitea. Hän on kansansuosikki", maajoukkuelaskija Markus Malin kertoi.

"Mutta osa laskijoista ei arvosta häntä niin paljon kuin pitäisi. Itse arvostan häntä tosi paljon, sillä hän tekee laskemisesta niin helpon näköistä. Hänellä on lauta hallussa. Mutta ei ole ihme, että hän pärjää, kun saa höylätä omassa paipissa."

25-vuotiaan kalifornialaisen lumikourussa on muuan muassa vaahtomuovipatja, jotta hän voi hioa hurjiakin temppuja turvallisesti.

Whitella on myös kisoissa omat järjestelyt, kuten supertähdillä yleensä.

"Häntä näkee vain mäessä. Hän pyörii omissa piireissään ja asuu erillään muista."

Oslon MM-kisoille White olisi ollut mainio vetonaula. Ainakin karsinnoissa ja välierissä yleisöä on ollut melko vähän.

Mutta koska White on supertähti, hän haluaa starttirahan.

Huhujen mukaan White pyytää 100 000 euroa ennen kuin saapuu kisapaikalle, mikä on ennenkuulumatonta lumilautailussa.

Rahalle saa kuitenkin vastinetta.

Arvostettu Forbes-lehti listasi 2011 arvokkaimmat urheilijabrändit. Shaun White oli listan kymmenes seitsemän miljoonan dollarin (5,3 miljoonaa euroa) hintalapullaan.

Hänen edellään yhdeksäntenä oli Real Madridin jalkapalloilija Cristiano Ronaldo (8 miljoonaa dollaria.)

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>