lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kahvilaksi, ravintolaksi tai leikkipuistoon lasten iloksi

HS:n lukijat innostuivat raitiovaunujen uusiokäytöstä. HKL:n johtaja on suopea useille ehdotuksille – jos joku muu maksaa.

10.9.2011 3:00

Kahvilaksi tai kioskiksi muuttaminen on suosituin ehdotus Helsingin kahdelle vanhalle raitiovaunulle. HS pyysi keskiviikkona lukijoilta vaihtoehtoja vaunujen 157 ja 320 romuttamiselle. Ehdotuksia tuli 661 lukijalta.

Moni lukija muistuttaa, että 1950- ja 1960-lukujen raitiovaunut ovat tärkeä osa Helsingin historiaa ja ne ansaitsevat arvoisensa eläkepäivät.

"Prahassa Vaclavin aukion keskelle on nostettu ratikka ja siitä tehty kahvila–ravintola-tyyppinen paikka. Meille voisi sellaisen laittaa Espan puistoon, Töölönlahdelle, Hietaniemeen, Suomenlinnaan tai Korkeasaareen", lukija ehdottaa.

Kiskoilla kiertävä kahvila olisi joidenkin mielestä hyvä ratkaisu.

"Meillä Frankfurt am Mainissa kulkee vanha raitiotievaunu Eppelwei-Express, jonka kyydissä voi tutustua kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Samalla voi nautiskella Frankfurtin perinneherkkuja suolarinkeleitä ja omenaviiniä", Saksassa asuva lukija kertoo.

Saunaratikka keskustan kaduilla olisi parin lukijan mielestä kova juttu.

Opiskelijoillekin raitiovaunuista olisi iloa: "Göteborgissa teknillisen korkeakoulun pihalla on vanha junanvaunu, joka toimii illanviettopaikkana."

"Raitiovaunun voi muuttaa melkein miksi vain. Jos joku haluaa maksaa vaunun säilyttämisestä sekä sen ylläpidosta ja huollosta, kyllä se meille käy", toteaa Helsingin liikennelaitoksen HKL:n raitioliikenteen johtaja Pekka Sirviö kuultuaan ehdotuksista.

Osa lukijoista kannattaa vaunujen pitämistä liikenteessä. "Milanossa vanhat vaunut eivät ole erikoiskäytössä, vaan tavallisessa ajossa. Hienot puupenkit ja keikkuvat valaisimet luovat tunnelmaa", lukija kertoo.

Tästä Sirviö ei innostu: "Vanhat vaunut kestävät huonosti tavallisessa ajossa. 50 ihmisen elämys saattaa häiritä pahoin tuhansien matkustajien elämää, kun vanhus rikkoutuu hankalassa paikassa."

Monesta lukijasta Helsingin pitäisi jäljitellä Tukholman Djurgårdenin museolinjaa. Myös ilmainen turistilinja Länsisataman ja Kauppatorin välille saa kannatusta.

Sirviölle nämä ehdotukset sopivat, kunhan joku muu kuin HKL maksaa vaunujen ylläpidon.

Vanhat raitiovaunut sopisivat kymmenien lukijoiden mielestä leikkipuistoihin lasten iloksi.

"Lapsuudessani Kauniaisten leikkikoulussa oli ratikka leikkikoulun pihalla. Se oli erittäin suosittu leikkipaikka", lukija muistelee.

Helsingin eteläisen päivähoitoalueen johtaja Marica Schulman innostuu.

"Munkkiniemessä oli yksityisen Fazerin päiväkodin pihalla raitiovaunu. Siinä oli ihana leikkiä", hän muistelee. "Vanhan raitiovaunun voisi tuoda esimerkiksi Humalistonkadun päiväkoti Ratikan pihaan."

Raitiovaunujen säilyttäminen Helsingissä ei ole kaikkien HS:n lukijoiden mielestä itseisarvo, vaan vaunut voisi lahjoittaa Turkuun tai Tampereelle.

Myös mereen upottaminen Helsingin edustalle 20–30 metrin syvyyteen olisi yhdestä lukijasta hyvä idea, sillä vaunu olisi loistava sukelluskohde.

"Toki se pitää ensin puhdistaa öljyistä", lukija toteaa.

Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.