2.2.2012 3:00
Kyllä on romanttista.
Pariskunta istuu Ekbergin kahvilan nurkassa ja syö leivoksia samalta lautaselta, samanlaiset hupparit yllään. Mitäs täällä oikein hempeillään?
"Me puhutaan presidentinvaaleista", korjaa Annu Salminen.
Käy ilmi, että tässä ollaan vaalikahveilla. Muusikkopari Salminen ja Tero Latvala on juuri käynyt äänestämässä ennakkoon Annankadun postissa. Sitä sietää juhlia. Lautasella on passionhedelmä-juustokakkua ja omenamarenkia.
"Molemmat ovat syntisen hyviä", käyrätorvisti Salminen vakuuttaa.
Ekbergin kahvila on viulisti Latvalalle tuttu paikka jo lapsuudesta. "Isäni oli töissä nurkan takana Vanhan kirkon kanttorina."
Annu Salminen puolestaan kertoo, että hänen isoäitinsä puhuu Ekbergistä aina "suurella prestiisillä".
"Kun isoäiti täytti 85 vuotta, hänelle piti viedä Ekbergin aleksanterintorttu."
Litteä, vaaleanpunainen aleksanterinleivos onkin yksi Ekbergin suosituimmista ja vanhimmista leivoksista. Yrittäjä Maj-Len Ekbergin mukaan aleksanteri on itse asiassa vanhempi kuin Ekberg konsanaan.
"Kun Fredrik Ekberg perusti leipomon 1852, aleksanterinleivoksia oli kaupungissa jo saatavilla."
Aleksanteri on siis perihelsinkiläinen leivos. Perimätiedon mukaan se syntyi Aleksanteri I:n Suomen-vierailun yhteydessä vuonna 1819.
Muita jo 1800-luvulla Ekbergin valikoimissa olleita leivonnaisia ovat masariini, napoleonleivos, berliininmunkki ja runebergintorttu.
"Meidän runebergintorttumme on kuiva, ja nostatusaineena käytetään hirvensarvisuolaa. Se on myynnissä vain viikon, kaikki eivät siitä edes tykkää", Maj-Len Ekberg kertoo.
Monet helsinkiläiset käyvät Ekbergillä nimenomaan leivosten takia. Mutta vaikka Ekberg on pitänyt kiinni perinteistään, leivosvalikoimaa on myös uusittu.
"Emme halua jämähtää paikoillemme. Kohta lanseeraamme taas uuden leivoksen, mutta se on vielä salaisuus."
Toisella puolella kahvilaa rupattelee kaksi herraa, joilla on edessään fredrikantortut – kosteammat versiot runebergintortusta.
Arkkitehtiprofessorit Pentti Kareoja ja Matti Rautiola ovat juuri pitäneet yhteisen luennon. Miltä Ekberg näyttää arkkitehdin silmin?
"Tämä on tyylikkäästi ylläpidetty paikka", Rautiola sanoo.
"Onneksi täällä ei ole hötkyilty viimeisimpien trendien mukaan, niin kuin monissa muissa ravintoloissa. Tämä on hyvin keskieurooppalainen", Kareoja lisää.
"Onhan tämä tietysti vähän elitistinen paikka, mutta se ei tässä tapauksessa haittaa."
Sitten hän heittäytyy suorastaan runolliseksi: "Ekbergin leivokset edustavat upeaa pysyvyyttä tässä hektisessä ajassa."
Rautiola ottaa haarukkaansa viimeiset tortunmurut ja kehuu vielä suuria ikkunoita.
"Asun lähellä ja käyn täällä välillä yksinkin. Ihmisiä on kiva katsoa ikkunasta. Kaikki kasvot ovat kiinnostavia."
Ekbergin konditoriassa syntymäpäiväjuhlat pe 3. 2.
Ekbergin juhlatilassa (2. kerros) on esillä historiallinen näyttely 12. 2. asti. Vapaa pääsy.
FAKTATuomiokirkkoa vanhempi kahvila 2.2.2012
Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi