lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kalenterin luukusta paljastuu menneisyys

Kaupunginmuseon tutkija Jaana Mellanen piirtää Helsingin historiaa.

30.11.2011 3:00

Kai Sinervo HS

Varsinkin Norjan sauvakirkot tekivät 1970-luvulla lähtemättömän vaikutuksen röykkäläiseen koulutyttöön Jaana Mellaseen. Duunariperheen kesäiset telttaretket herättivät kiinnostuksen historiaan ja rakennettuun ympäristöön.

"On tärkeää, että lapset saavat mahdollisuuden nähdä vanhoja rakennuksia ja kartanoita myös sisältä", sanoo Mellanen, 47.

Hänen mieliaineensa koulussa olivat historia ja kuvaamataito. Ylioppilaaksi tultuaan hän opiskeli arkeologiaa.

Nyt Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkiston tutkija selvittelee töikseen pääkaupungin historiaa Sofiankadulla. Piirtäminen ryydittää ajoittain työnkuvaa.

Neljä vuotta sitten juhlittiin Sederholmin talon 250-vuotissynttäreitä. Helsingin kaupunginmuseon tiedottaja Jere Jäppinen ja museolehtori Anna Finnilä ideoivat taloon liittyvän joulukalenterin. Piirtäjäksi valjastettiin Mellanen.

Mellasen salainen harrastus paljastui Jäppiselle, kun tämä pistäytyi Kaapelitehtaalle, jossa Mellanen osallistui sarjakuvakurssille.

Mellanen tutki muutaman viikon Sederholmin talon historiaa. Tuloksena syntyi adventtikalenteri, jossa on kaksi aikatasoa.

Kalenterin "kansikuva" näyttää arvorakennuksen julkisivun 1700-luvun asussaan. Avautuvien luukkujen takaa taas paljastuu joulu sellaisena kuin sitä vietetään meidän aikanamme.

Pari vuotta myöhemmin Mellanen ja Jäppinen ideoivat jälleen uuden kalenterin. Lisävahvistukseksi tuli museolehtori Marjukka Sihvola.

Mellanen sai piirrettäväkseen kruununhakalaisen Ruiskumestarin talon, joka sekin on nyt entisaikojen helsinkiläisten elämää esittelevä museo.

Silloin voimat keskitettiin kuvaamaan 1860-luvun jouluvalmisteluja. Nykyjoulu päätettiin unohtaa tykkänään.

"Ruiskis"-kalenteri ehkä puhutteli enemmän aikuisia kuin lapsia, tuumii espoolainen Mellanen.

"Mutta arvosteluakin tuli. Kuulemma kalenterista puuttui oman aikamme joulun lumo, koska joulu ei tuolloin näkynyt kaupunkikuvassa juuri lainkaan. Luukkujen takaa paljastuvat pikkuporvariston jouluvalmisteluja 150 vuotta sitten, siivousta ja jouluruokien valmistelua. Vaatimattomaan arkeen verrattuna joulupöytä oli yltäkylläinen. Sen aikainen lahjakulttuuri oli niukkaa."

Viime vuonna ilmestyneessä joulukalenterissa valokeilassa oli puolestaan Hakasalmen huvila.

Työryhmän museolehtorina taustoittavia tekstejä laati nyt Hilkka Vallisaari.

"Aurora Karamzinin varakkaassa kodissa palvelusväki valmistelee 1880-luvun joulua. Seurapiirikaunottarena tunnetuksi tullut Aurora on jo täyttänyt 70 vuotta ja on katsomukseltaan uskonnollinen", Mellanen selvittää.

Joulukalenterifriikit utelevat jo ensi vuoden kalenterista.

"Aihe on vielä mietintävaiheessa. Ehkä jotakin Senaatintorin liepeiltä", pohtii Mellanen.

Torin seutu on hänelle jo tuttu. Hän on näet piirtänyt sarjakuva-albumin torin ympäristössä tehdyistä arkeologista kaivauksista.

Helsingin Sanomat | hs.tanaan@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.