8.8.2011 3:00
"Olispa kynttilä mukana!" harmittelee Otto Taimela, 15.
Musiikkitalon makasiinien puoleiseen sivuun tutustuva nuori skeittarimies ei kuitenkaan puhu lisävalaistuksen tarpeesta. Kesäaurinko paistaa kauniisti rakennuksen edustan uusiin kukkaistutuksiin.
Kynttilän steariinipinnalle on rullalautaillessa paljon käyttöä, kun kaupungin kivetyksien kulmat eivät luista tarpeeksi.
Vahatulla pinnalla niin sanottu grindaaminen rullalaudan trukeilla sujuu sulavammin.
Kampissa rullalautaillen kesäpäivää viettänyt Taimela ja tämän kaveri Silver Gyninen, 16, testaavat Sanomatalon pohjoispuolelle nousevan Kansalaistorin skeittausmahdollisuudet mielellään ensimmäistä kertaa.
"Kansalaistorin nykyinen muoto on väliaikainen järjestely. Tarkkailemme, miten kaupunkilaiset ottavat tilan haltuunsa", sanoo Finlandiapuiston projektin johtaja Sirpa Kallio.
Virikkeinä ulkoalueella toimivat muun muassa pieni, kansalaisten vapaaseen käyttöön tuleva puulava sekä erilaiset liikunta- ja pelimahdollisuudet.
Tulevaisuudessa alueella järjestettäneen toimintaa myös alueen kulttuurivaikuttajien toimesta.
Kallion mukaan loppukesästä muotonsa saava väliaikainen puistoalue pysyy sellaisenaan ainakin kaksi vuotta. Sitä ennen Helsinki toimii vuoden 2012 maailman designpääkaupunkina.
"Vähän raffi", kritisoi Taimela Musiikkitalon viereisen betonitason saumoihin viitaten. Ne tärähtävät ikävästi renkaiden alla.
Tuoreen asfalttipinnan pehmeys saa parivaljakolta kuitenkin kehuja.
Musiikkitalon Mannerheimintien puoleinen porrastettu piha on yhä suljettu. Sinne ei ole asiaa edes tämän jutun kirjoittamista varten.
31. elokuuta pidettävien Musiikkitalon avajaisten jälkeen on tämäkin piha kaikille avoin.
"Aidan yli pääsee varmasti helposti", skeittaripari vinkkaa ja naurahtaa.
Alueen työmaalla urakoivan VRJ Groupin työnjohtaja Ari Koivuniemi toivottaa nuoret tervetulleiksi tutustumaan myös alueen toistaiseksi suljetun nurmikentän pallottelumahdollisuuksiin.
Makasiiniraunioiden pohjoispuolen hiekoitetun tekonurmen ja koripallokorien yhdistelmä on herättänyt ohikulkijoissa kummastusta.
"Kenttä ei ole tarkoitettu vakavaa urheilua tai ainoastaan koripallon pelaamista varten", kertoo projektinjohtaja Kaija Laine rakennusvirastosta.
Laineen mukaan alueelle pyritään luomaan pihamaista tunnelmaa muun muassa puuistutuksin ja penkkejä lisäämällä.
"Kyllä tänne varmasti siirtyy nuoria muista paikoista", arvioi Gyninen ja potkaisee työmaan rakentajilta lainatun jalkapallon koria kohti.
"Skeittipaikkojen lisäksi maiseman vaihtelu on aina jees."
Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi