Ketsuppia leivän päälle, tillilihaa takahuoneeseen

Suomalainen lastenrock on Venäjällä uutta.

Pietari. Tytöt istuvat ruutukuvioidut liivimekot silitettyinä, poikien vihreät pikkutakit leventävät kapeat hartiat roteviksi.

Hiljaisuus rikkoutuu Pietarin koulussa numero 23, kun Jytäjyrsijöiden ensimmäiset soinnut rämähtävät liikuntasalissa.

"Koot-kot-kot-kot, kurrr!" kitaristi Sami Iivonen matkii kanalan melskettä, ja viisikymmentä lasta räjähtää nauruun.

Pian bändin edusta tungeksii edestakaisin sinkoilevia kakkosluokkalaisia.

Jytäjyrsijät on suomalainen lasten rockyhtye, joka tekee vakuuttavaa uraa Venäjällä. Idässä bändi tunnetaan nimellä Rok-Gryzuny.

Keikkahistoria ojentautuu jo Uralvuorten yli: lähialueiden ja Moskovan lisäksi yhtye on keikkaillut Arkangelissa, Petroskoissa ja Komin Syktyvkarissa. Pietariin viisikko saapui suoraan Norilskista, Siperian pohjoisimmasta kaupungista. Myöhemmin syksyllä odottavat Jekaterinburg ja Tšeljabinsk.

"Jos kaikki koulukeikat lasketaan mukaan, 30–40 keikkaa on ollut Venäjällä", kitaristi ja laulaja Lari Kotilainen laskee.

Vielä kolme vuotta sitten yksikään muusikoista ei ollut koskaan käynyt Venäjällä. Sitten Kotilainen ja kääntäjä Anna Sidorova keksivät, että Venäjältä puuttuu lastenrock kokonaan. Pian Sidorova oli kääntänyt muutaman kappaleen venäjäksi ja yhtye sai kokeilla suhuäänteiden taitojaan.

Nyt kasassa on venäjänkielinen EP, joka laajenee pian kokopitkäksi. Laulajaksi on asettunut pietarilainen Galja Chikiss, joka Venäjällä tunnetaan paremmin indieyhtye Chikissistä. Yhteistä harjoitteluaikaa ei tahdo löytyä, kun bändi asuu kahdessa maassa.

"Laulut ovat harmonioiltaan helppoja, joten niiden opettelu ei tuota tuskaa", Chikiss sanoo.

"Vaikeampaa on voittaa psykologinen raja; heittäytyä rocklaulajaksi ilman väkinäisyyttä ja samalla seurata lasten reaktioita."

Vastaanotto Venäjällä on vaihdellut hurmaantuneesta fanittamisesta jyrkkään tuomitsemiseen.

"Äärimmäisin esimerkki on, kun Moskovan-junan henkilökunta poltti mainoskorttejamme vaunun kamiinassa. He pitivät koko ajatusta lastenrockista paheellisena", Sami Iivonen muistelee.

Suuria vaatimuksia keikkapalkkioiden suhteen ei voi olla. Osaan keikoista on saatu tukea apurahoista. Osassa järjestäjät korvaavat matkat, jotka taitetaan budjettisyistä autolla eikä nopealla junalla. Konsertteja on järjestetty festivaaleilla, klubeilla, lastenkodeissa ja jopa koulun käytävällä.

"Kunhan koulukeikoilla takahuoneesta löytyy tillilihaa ja kanaviillokkia, me olemme tyytyväisiä", Kotilainen tarkentaa vaatimuksia.

Suomea pitkänä kielenä opiskelevilla pietarilaiskoululaisilla ennakkoluulot eivät vaivaa. Kirkuna voittaa soiton Dikaja isterika- eli Hullu hysteria -kappaleen aikana. Tyttö tekee spagaatin Motörheadia muistuttavan Ketsuppia leivän päälle -väännön tahtiin. Kotilainen heittää jokaiselle oman ilmakitaran, ja alkaa hillitön soolojen tilutus.

Monelle lapselle keikka on ensimmäinen.

"Kuuntelen kotona diskoa, mutta tykkäsin tästäkin kovasti", sanoo hyppymaratonista hengästynyt Nastja Jupalainen, 8.

Emil Sabirzjanov, 8, on jo kokenut keikkailija. Hän on käynyt kuuntelemassa kauhutarinoista ammentavaa punkyhtyettä Korol i Shutia.

"Olen saanut jo melkein kaikki nimmarit", Sabirzjanov esittelee ylpeänä. Hän lähtee päättäväisesti kohti Chikissiä, jota ihailijoiden läpitunkematon rinki piirittää.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi