18.10.2011 3:00
Tukholma. Ruotsin viranomaiset eivät ole tienneet, että Ruotsissa valmistetaan eläinperäistä kosmetiikkaa. Tämä kävi ilmi, kun Ruotsin radion tutkivan journalismin ohjelma Kaliber sunnuntaina kertoi, että Ruotsissa kasvatetaan kukkoja kosmetiikkateollisuuden raaka-aineeksi.
Bohus Biotechs tuottaa punaisista kukonharjoista saatavasta hyaluronihaposta Dermavisc-nimistä huuliin ruiskutettavaa täyteainetta.
Eläinperäisen kosmetiikan valmistaminen ei ole kiellettyä toisin kuin esimerkiksi kosmetiikan testaaminen eläinkokeilla.
Ongelma Ruotsin kukonkasvatuksessa on se, että Bohus Biotechsin kukot ovat koe-eläimiä. Yhtiöllä on niille lupa koe-eläinlautakunnalta.
"Lupa koskee kuitenkin vain lääketeollisuuden tarpeita, ei kosmetiikkaa", sanoo Ruotsin maatalousviraston eläinsuojeluosaston johtaja Viveka Hillegaart.
Hillegaartin mukaan virasto selvittää nyt, mihin toimiin se asiassa ryhtyy.
"Se, että ostaa kukonharjoja vaikkapa teurastamolta ja jalostaa niitä, on laillista. Kyseessä olevassa tapauksessa ongelma on se, että kukot ovat koe-eläimiä", Hillegaart sanoo.
Ruotsissa keskustellaan nyt, pitäisikö eläinten kasvattaminen vain kauneudenhoitotuotteiden raaka-aineeksi kieltää.
Eläinsuojelujärjestö Djurens Rättin kansainvälisten asioiden johtajan Cecilia Millen mielestä Ruotsissa pitäisi olla ehdottoman kiellettyä tuottaa eläinperäistä kosmetiikkaa.
"Siitä, että yhtiö on hakenut lupaa koe-eläintuotannolle paikkansapitämättömin perustein, on oltava seuraamuksia. Viranomaisten on myös tarkistettava kukkojen olot", Mille sanoo.
Bohus Biotechsin kukot on jalostettu sellaisiksi, että niillä on mahdollisimman suuret harjat. Muutoin kukot jauhetaan minkinruuaksi tai toimitetaan biokaasulaitokselle raaka-aineeksi.
Ruotsissa on neljä kukonkasvattamoa, joilla on lääninhallituksen koe-eläinlautakunnan lupa kasvattaa kukkoja lääketeollisuuden tarpeisiin. Ruotsissa kukonharjoista saatavaa hyaluronihappoa käytetään esimerkiksi silmään laitettavien linssien valmistukseen, Hillegaart sanoo.
Geelimäinen hyaluronihappo sitoo itseensä paljon nestettä. Huulten täyteaineina voi kuitenkin käyttää myös täysin synteettisiä, ei eläinperäisiä, aineita.
Helsingin Sanomat | hs.talous@sanoma.fi