24.5.2011 16:50
Samuli Salmi
Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi matkustaa ensi viikolla Tornioon selvittämään paikkakunnalla noussutta kohua rippikoulupapin toiminnasta. Kotimaa24-verkkolehden mukaan Salmi aikoo tavata kohun järkyttämiä rippikoululaisten vanhempia ja seurakunnan kirkkoherraa.
Rippikoulupapin toiminta nousi esille, kun Pohjolan Sanomat kertoi viime viikolla papin sanoneen, että rippikouluoppilaat, naispapit, homot ja lestadiolaiset joutuvat helvettiin. Rippikoululaisten mukaan pappi kertoi, että homoseksuaalisuus on eläimellistä ja naispappeus johtaa homoseksuaalisuuteen.
Ylen Perämeren uutisten mukaan tilannetta on selvitelty seurakunnan omassa "sovittelukokouksessa". Kahden rippikoulunuoren vanhemman mukaan kokouksen ilmapiiri oli erittäin painostava ja nuoret leimattiin valehtelijoiksi.
Oulun hiippakunnan lakimiesasessori Osmo Rahja vahvistaa Kotimaa24:lle, että kokous oli jännittynyt. Rahja arvioi, että tulehtuneeseen tilanteeseen voi osaltaan vaikuttaa seurakunnan sisäiset näkemyserot pappisviroista.
Oulun hiippakuntadekaani Niilo Pesonen sanoo, että tilannetta aiotaan purkaa tapaamalla sekä vanhempia että seurakunnan kirkkoherraa. Pesonen ei halua arvioida, vaatiiko tilanne kurinpidollisia toimia.
Pesonen ja Rahja matkustavat Tornioon piispa Salmen mukana ensi viikon tiistaina.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi