29.10.2011 3:00
Ihmissuden tassu heilahtaa Jose Julinin edessä. Viikonlopun halloween-bileisiin pitäisi saada naamiaisasu. Netistä löytyi pilailukauppa ja ihmissusi.
"Halloween on meille isoin sesonki, se on ohittanut vapun", Pilailu-Puodin ketjunjohtaja Jukka Huopainen sanoo. "Liikevaihto on nelinkertainen normaaliin kuukauteen verrattuna."
Helsingin Pitkänsillan vieressä vuodesta 1969 asti olleessa pilailukaupassa halloween löi vapun ensimmäisen kerran kuusi vuotta sitten. Vappuun verrattuna halloweenin etu on se, että sitä vietetään kahtena viikonloppuna. Myyntikausi kestää kuukauden.
Pilailu-Puotiin halloween rantautui jo vuosikymmeniä sitten suurlähetystöjen henkilökunnan alettua kysellä naamiaisasuja. Perinne jatkuu, sillä alkuviikolla asua kaupasta etsi Huopaisen mukaan Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck.
Lahjatavaraliike Tiimarissa joulu on yhä ylivoimainen kuningas. Tiimarin kaupallinen johtaja Veijo Heinonen sanoo, että marras–joulukuun myynti on kaksi ja puoli kertaa suurempi kuin vuoden muina kuukausina.
"Me teemme koko vuoden tuloksen käytännössä viimeisellä kvartaalilla", Heinonen kuvaa.
Halloweenia Heinonen vertaa vappuun eli merkitys ei ole heille kovin suuri. Viikon rypistyksestä kertyy perusviikkoon verrattuna kaksinkertainen myynti.
Äitienpäivän ja isänpäivän vertailussa kaupallisesta voittajasta ei ole epäselvyyttä, vaikka Tiimarikin on yrittänyt nostaa esiin isänpäivän roolia.
"Kyllä äiti on äiti", Heinonen sanoo.
Isänpäivän tuoma myyntipiikki on vain joitain prosenttiyksiköitä, mutta äitienpäivän yhteydessä puhutaan 10–20 prosentin myynnin kasvusta. Pääsiäisen myyntisesonki kestää 4–5 viikkoa.
Euroja kilahtaa pääsiäisen aikaan kassaan puolitoista kertaa enemmän kuin normaalina kuukautena.
Citymarketien, Anttilan, ja Kodin Ykkösen hankintayksikön KCM-Anttilan viestintäpäällikön Nina Kinnusen mukaan halloweenin merkitys on kasvanut, mutta se on vapun kaltainen hetken huuma.
"Joulu on tärkein varsinkin tavaratalokaupassa. Uusivuosi menee alennusmyyntien yhteydessä. Jatkuvasti kasvavana näkyy sen sijaan pakkasukon päivä vuoden alkupäivinä", Kinnunen sanoo.
Ulkomaat B 3
Kauhupuiston kausi huipentuu halloweenina.
TAUSTAMuinaisten kelttien synnyttämä perinne 29.10.2011
Helsingin Sanomat | hs.talous@sanoma.fi